Jokainen antautui tähän kilpailuun kuumeentapaisella tavoittelulla, ikäänkuin sen onnistumisesta olisi riippunut kaikki, koko elämä ja onni. Onni, johon he luulivat pääsevänsä sortamalla ja vahingoittamalla toisiansa!
Kaikki mitä minä olin heistä luullut, heidän alttiista rakkaudestaan, se oli erehdystä. He eivät palvelleet rakkaudesta, vaan saadakseen metallipalasia.
Metallipalasia he tahtoivat, voidakseen sitten toteuttaa omaa tahtoansa. He luulivat että kun he saavat niitä anastetuksi suuremman määrän, niin he tulevat vapaiksi ja saavat vallan tehdä mitä tahtovat.
Mutta siinähän se juuri onkin, että vapaus on mahdoton oman tahdon perustuksella. Oman tahdon ahtaus sen rajoittaa. Sillä omaa tahtoa johdattavat kuolleet luonnon lait, — intohimot, vietit, jotka syntyvät vapaudettomasta välttämättömyydestä.
Oman tahdon seuraaja voi vapaasti toteuttaa tahtoansa, mutta hän ei voi vapaasti tahtoa!
Vapaa tahto on mahdollinen ainoastaan sille, joka on luopunut omasta tahdostaan ja noudattaa Jumalan tahtoa. Joka tuntee rakkautta itsessään, hän tuntee Jumalan tahdon, ja joka rakkaudesta palvelee hän täyttää Jumalan tahtoa. Ja on vapaa.
Mutta jos he eivät tunteneet tätä tahtoa, niin eikö heille heidän järkensä sitä osottanut. Eivätkö he nähneet, että toistensa palveleminen on heidän oman elämänsä ehto?
Näkivät. He eivät muuta tehneet kuin palvelivat.
Mutta he selittivät, että palveleminen on välttämätön, koska on olemassa semmoinen taloudellinen laki, että rikastua voi vaan se, joka parhaiten keksii ja palvelee toisten tarpeita. Ja sen tähden he palvelivatkin näitä tarpeita missä ikinä niitä löysivät, erottamatta mitä tarpeita ne olivat, joita he palvelivat, kunhan olivat semmoisia että niitten palvelemisesta sai mahdollisesti suurimman maksun. He palvelivat niinkuin orjat, jotka tekevät työtä käskettyä, joille on yhdentekevää antavatko he herralleen leipää, josta tämä tulee kylläiseksi, vai viinaa, josta tämä menettää järkensä. He eivät palvelleet niinkuin vapaat järkiolennot niitä tarpeita, joiden tyydyttämistä he itse pitivät toiselle hyödyllisenä, — joihin pantu työ ei koskaan voi sotia vapaan olennon arvoa vastaan, ei voi kuivettaa yksiä hengenominaisuuksia toisten kustannuksella, ei voi tehdä ihmisestä konetta, vaan päinvastoin kehittää kaikkia hänen henkensä lahjoja, tekee hänestä sopusointuisen olennon, luopi hänen onnensa.
Ja taas minä heissäkin näen tuon ihmeellisen kehityksen orjuudesta vapauteen.