Mutta katsokaa mitä Rohkea tekee!
Alkaa kiivetä petäjän jäkäläistä runkoa myöten ylös. Siitä kääntyy ensimäistä oksaa myöten, ja tulee juuri kohdalle, ihmisen yläpuolelle.
Aikooko se sieltä hypätä alas ihmisen päälaelle? Ei, ei sen tarvinnut hypätä. Varovasti ja taitavasti se laskeutuu jotakin myöten alas. Se on nuora. Ja nyt on Rohkea jo ihmisen päälaella.
Kohta on petäjän runko täynnä ylöskiipeäviä hiiriä. Kaikki tulevat samaa tietä, vaeltavat pitkin oksaa, laskeutuvat nuoraa myöten, päälaelle, siitä olkapäille, siitä käsivarsille, käyvät sormet, jalat, tai nousevat takaisin olkapäille, korville, kasvoille. Sillä jokainen tahtoo tarkkaan, tarkkaan ja ihan läheltä nähdä mimmoinen ihminen on, se valon ja onnen lapsi, josta heillä oli ennen niin hämärä aavistus.
Viimeinen ateria.
Tullut oli se päivä, jota varten kaikki muut vuoden päivät olivat, jota varten koko maa oli elänyt, jota varten valkoisimmat viljalajit olivat säästetyt ja mehevimmät rypäleet erotetut, jota varten tuhannet vetojuhdat olivat pääkaupunkiin kasanneet maan parhaat vuositulot, jota varten maan vasikat olivat juotetut ja lampaat lihotetut, johon sen suuren kaupungin kaikki teurastajat olivat valmistuneet, jota varten sen katukauppiaat olivat valikoidut varastonsa koonneet, sen naiset hyvänhajuisimmat hiusvoiteensa ja kalleimmat pukunsa säästäneet, jota varten syömärit olivat paastoa pitäneet, pojat olleet humaltumatta ja tanssijattaret kieltäymyksessä eläneet.
Nyt on se vuoden odotettu hetki tullut, ja kaikki on päässyt irrallensa. Ruhtinaat juhlivat, piispat pitävät pitoja, papit suitsuttavat ja uhraavat, lukkarit veisaavat, syömärit syövät, juomarit juovat, tanssijat tanssivat, symbaalit ja huilut soivat.
Kuule mikä ihmeellinen pauhu, mikä loppumaton, syvältä hiipaiseva, yllyttävä pauhu!
Ei ole niinkuin vedenputous—on niinkuin lähestyisi kaukaa tuhat putousta yhteen viskautuneina. Mutta ei se pauhu tiedä vedestä. Se on kivisen kaupungin pauhu kuivalla maalla, jonka päivän pouta on kuumentanut eikä viileä yö vielä jäähdyttänyt. On niinkuin koko ihmiskunta olisi päiväisen elämänsä hikiset mietteet heittänyt ja humalan houreessa viimeistä hetkeänsä viettäisi.
Kuule mikä hukuttava juhlahumu!