TYYNI viittaa Liisan lähtemään.
VANHA-LIISA menee.
TYYNI. Sitä ei todellakaan voi kertoa ruuan aikana.
ANTON nousee. Ankarasti: Mine on sööny.
TYYNI. No, olkoon niinkuin tahdot.—Ajatteles kuinka mautonta: Hektor on jostakin tunkiosta vetänyt esille vastasyntyneen lapsen ruumiin…
ANTON. O … inte vidare?!
Rupeaa herttaisesti nauramaan ja istuu jälleen syömään.
TYYNI. »Inte vidare»?—Oh, Anton, minua loukkaa sinun sydämettömyytesi. Minuun on tämä asia vaikuttanut syvästi, syvästi, koko päivän olen vain sitä ajatellut.
ANTON. Sinu pite tottu, sine on nyt befallningsmanni rouva. Nyt sine nekke mite kanaljer ne kaikki on.
TYYNI. Mutta ajatteles kuitenkin, mitä äidin on täytynyt kokea, ennenkuin on voinut sellaista tehdä! Mitä yli-inhimillisiä tuskia…