LEONTJEV. Suurkiitost, suurkiitost,—a Antón Antónovitsh?
TYYNI LEANDER. Hän tulee kaiketi heti paikalla. Oikeanpuoleisella ovelia: Anton, teetä, ole hyvä.
LEONTJEV osottaa itseänsä, totisena, hiljaa: Madame?
TYYNI LEANDER osottaa liikkeellään, ettei hän voi ilmaista mitään ja että Leontjev vain jäisi.
ANTON LEANDER tulee, koettaa pakottaa itseään reippaan iloiseksi, mutta onnistuu ainoastaan hetkittäin: Olkka nin hyve, herr Leontjev, olkka nin hyve.
Iloisuus tarttuu toisiin. Kaikki istuutuvat pöytään.
TYYNI LEANDER kaataa teetä, tarjoo: Tässä teille, herra Leontjev. No, herra Leontjev, kertokaapa nyt meille missä te olette viimeksi matkustanut, niin, niin…
LEONTJEV alkaa puhua yhtaikaa, sitten jatkaa yksin: Nu, Antón Antónovitsh, nyt minjä kohta… Ah missä matkustanut? Minjä paaljo matkustanut. Laskee sormilla. Parish matkustanut—yyks, London matkustanut—kaaks, Italja—Kairo—jeeh, koko mailma jumbäri matkustanut. Nu ja miitä? Jokapaikassa ihmiset samanlainje, sjeel parembi, teel parembi,—kaikki ssaama.
TYYNI LEANDER. Leipää—saako olla?
LEONTJEV. Non, merci.—Da, da, kaikki ssaama. Ja ssama synti tekkemä ja ssama jumala ruukoilema.