ANTON LEANDER. Mine teytty anmälä ett brottmål.
TYYNI LEANDER Leontjevin kysyvän katseen johdosta: Faire rapport.
ANTON LEANDER. Ja sitte minu teytty inlemna min avskedsansökan.
TYYNI LEANDER samaten: Demander sa demission.
LEONTJEV. Ai-djai-djai-djai … kuinka iihmiset tuhma!… ja yks tule virka pois ja toinen vanki iistuma. Mitä vaarten?! Ni panimaju. Ei kuukka tietemä. Osottaa perälle: Ne kaks hjuva ihmis va tietemä. Ne ei saanovat. Kaikki uunhottama. Juumala anteks antama, ei kelle paha tulema, ei viirka pois, ei vaanki iistuma…
MARIA MARTOLA on edellisen kuluessa väsyneenä vaipunut tuolille ja Vanhaan-Liisaan nojaten nukkunut suu hymyyn; herää, katsoo ympärilleen, kauhistuu, päästää tuskallisen valitushuudon. Leontjev ja Tyyni Leander rientävät perälle. Anton Leander jää liikahtamatta paikoilleen.
LEONTJEV. Miitä, miitä? Onko hän kipjä?
TYYNI LEANDER. Maria? Maria?! Mikä sinun on?
VANHA-LIISA. Hän hourailee. Ei ole unta saanut viikkomääriin, vaan huutaa kohta kun silmänsä vain ummistaa. Herra koettelee.
LEONTJEV Maria Martolalle: Ah, minä tjiedä, minä kohta antama pulferi. Te vissi näke uni, da?