ÄITI: Kuule minua, Paavali: jos niin käy, etten enää heräisi, ja jos nyt siis viimeisen kerran kuulet oman äitisi ääntä … ah, en jaksa paljon puhua,—mutta yksi on minulle selvinnyt tänä yönä, se on tärkeintä kaikesta: kaikki tämä näkyväinen se ei ole mitään, se kuolee ja mätänee, mutta rakkaus Paavali, katsos, se on kaikesta tärkeintä, se ei kuole milloinkaan…
PAAVALI: Niin, niin, äiti, olethan siitä kyllä ennenkin puhunut.
ÄITI: Hiljaa, hiljaa,—mitä lienenkin ennen puhunut, kuule minua nyt. Isäsi, kuten tiedät, jakoi omaisuutensa köyhille. Olen hänet ymmärtänyt liian myöhään, Paavali. Nyt ymmärrän: rakasta kaikkia, kaikkia, vieraitakin, niinkuin olet minua rakastanut. Ymmärsitkö, Paavali?— Vieraita juuri niinkuin rakastat minua. Nyt kuiskaan sinulle suuren salaisuuden: silloin saan olla näkymätönnä luonasi. Annan sinulle merkin olemisestani, nyykäytän sinulle päätäni aina kun teet niinkuin nyt käskin. Pane mieleesi. Toista! Mitä sanoin minä siis sinulle?
PAAVALI: Että kun sinua ei enää ole, sinä nyykäytät minulle päätäsi aina kun teen niinkuin käskit.
ÄITI: Olet ymmärtänyt. Älä milloinkaan unohda…
Huomaamattaan ummistaa silmänsä, mutta heti jälleen kavahtaa valveille:
Ei, ei, ei! Ei minua ollenkaan nukuta, olen aivan virkeä, näethän! Minulla on hirveän paljon vielä sanomista sinulle. Ihan varmaan tulee aamu ennenkuin saan kaikki sanotuksi. Mutta se luulee että olen muka jo kaikki sanonut eikä ole enää puhumista…
PAAVALI: Äiti kulta, etköhän puhukin vasta huomenna … onhan päivä huomennakin.
ÄITI: Tyhmä poika! Ymmärräthän, tanssijaiset voivat alkaa milloin hyvänsä, ja silloin se tulee ja vie minut enkä minä näe enää huomista. Paljon, paljon on minulla vielä selittämistä sinulle. Asetun vaan mukavammin, kas näin. Paavali, älä koskaan unohda mitä sinulle sanoin: rakasta niinkuin minua rakastit. Voi, jospa vaan jaksaisin selittää sinulle tätä asiaa aamuun asti! Katsos, katsos—se on niin tärkeätä—ja minä nyykäytän—aamuun asti—minä nyykäytän—nyykäytän…
Nukkuu.