Juo, poika. Kippis!
KALLU. Mutta ajattelehan, Sarkanen, kun minä viime viikolla yön aikaan vallesmannin kyökinovelle koputin, tuli herra itse rappusille. "Pysy poissa talostani, taikka ammun kallosi puhki!" kiljasi hän. Ja vahtii nyt tyttöä eikä päästä kylään sen vertaa, että vilaukseltakaan näkisin. Vuosikontrahtiin on hän Hilman pakoittanut, ja niin ovat kaikki tuumamme rauenneet myttyyn.
SARKANEN. Ole huoletta poika, sanon minä. Jos minä vallesmannin sanon lainoistaan irti, tekee hän konkurssin ja kaksi muuta hänen perässään. Semmoinen mies on edessäsi. Haloo, sanon minä!
KALLU. Mutta älkää niin kovaa puhuko. Muori herää.
SARKANEN. Ja minä panen sen Hilman kontrahdin rikki koska vaan! Koko kylän minä panen nurin. Tahdotko nähdä? Vai nauravat!
KALLU. Mainiota! Mutta hiljaa, hiljaa, muori jo liikkuu.
Koettaa seuraavan kuluessa kaikin tavoin hiljentää Sarkasta.
SARKANEN. Ja liikkukoon! Minä näytän, kuka tässä talossa herra on. Vai akkavalta! Ja vielä vuosikontrahti!
Keppi pöytään.
Kyllä minä heille näytän! Nyt menee tämä poika vallesmannille, ja tulkoot samaan myllyyn Laksmannit ja Kröönsvistit ja kaikki, jotka siellä kestiä pitävät. Sanonpa heidät irti kaikki! Kaikki!