HILMA. Jaa-a, Kallu, kyllä vain, kun niin pitkälle kerran päästäisiin!
Innostuvat keinumaan.
KALLU. Vielä tänä keväänä, Hilma, istumme oman katon alla. Ja oma katti pankolla.
HILMA. Tänäkö keväänä? Entä minun vuosikontrahtini? Vai luuletko
Sarkasen todella sen rikki saavan?
KALLU. Ole huoletta, tyttö. Sarkasella on enemmän valtaa kuin sinä tiedätkään. Että kyllä tästä nyt vihdoinkin näyttää tosi tulevan.
HILMA. Onpa sinulla hyviä toiveita. Mutta luulen minä puolestani, että kyllä tässä saadaan vielä monta kovaa kokea, ennenkuin asiat niinpäin kääntyy. Eikä keinuta niin lujaa, se jyryää.
KALLU. Jaa-a, vaikea on minunkin uskoa, että kaikki on niin hyvinpäin minulle kelvottomalle kääntynyt. En ole ansainnut tätä onnea. Ja tunnustan avoimella sydämellä, että jos saisin aimo selkäsaunan kaiken synnillisen elämäni vuoksi, niin olisi mieleni nyt vieläkin keveämpi.
Leikillisesti.
Mutta kuka tässä kylässä on mies minua löylyyttämään, kysyn minä? Sillä et kaiketi luule siihen juuri rouvasväenkään pystyvän?
HILMA. No ellei juuri lensmanska sentään, jos oikein hullun pään ottaisi.