Minä en ymmärtänyt hänen tarkoitustansa ja se huvitti häntä suuresti.
Minä sanoin:
— Pahoin pelkään, että kun "kaikki käy ympäri" te vain haette uusia nimiä vanhoille asioille.
— Ei, ei, ei, — kiirehti Jöije sanomaan. — Nyt olit saattamaisillasi itsesi aivan mahdottomaksi siihen mihin olemme sinut valinneet. Mutta se on totta: kuinka en sitä ennen huomannut! Tietysti sinun täytyy ensin oppia tuntemaan Martti. Vasta sitten sinä voit oikein ymmärtää meidät. Tule siis joutuin, etkö voisi kulkea vähän nopeammin? Hän on sellainen unikeko iltasin.
Me saavuimme merenpuoleiselle laitakaupungille ja aloimme kohota nelikerroksisen kivimuurin pimeitä portaita, Jöije malttamattomasti edellä, jokaisella kerrosvälyksellä minua odottaen ja hoputtaen. Mutta ylös kavuttuamme avain ei ollutkaan ovella. Jöije pudisti päätänsä:
— Sanoinhan minä, se se on vasta unikeko!
Minä aloin lähteä.
— Ei, ei, — sanoi Jöije, — meillä on sovittu avainpaikka.
Ja hän otti avaimen maton alta oven suusta.
— Odota sinä vähän aikaa täällä, hän sanoi, avasi hiljaa oven ja hiipi sisälle.
Vähän ajan kuluttua hän ilmestyi jälleen porraskäytävään, viittasi minua tulemaan sisälle ja kuiskasi: