Minua Martille esiteltäessä sattui olemaan läsnä muuan Jöijen lukuisista tädeistä, jolle myöskin Martti esitettiin. Ja minä kuulin heidän välisensä keskustelun.

Täti alkoi kohta tiedustella Martin lukuja ja tulevaisuuden aikeita. Martti näytti ottavan asian siltä kannalta, että tiedustelujen varsinaisena syynä oli tuo tavallinen: millä aijot vaimosi elättää? Jonka vuoksi hän alkoi hieman tarkoitusperäisellä vastustushalulla ja odottamattoman alttiilla avomielisyydellä puhua asioistaan, sivutarkoituksena ilmeisesti että minäkin samassa saisin vastauksen kaikkiin niihin kysymyksiin, joita hän otaksui minun olevan tietysti aivan tulvillani.

Niinpä hän kohta saattoi meidän tietoomme, ettei hänellä ollut minkäänlaisia varmoja tulevaisuuden suunnitelmia.

Tädin niska jäykistyi ja alaleuvan lihat pullistuivat.

Martti ei sanonut sietävänsä kurssilukuja eikä muuta hiljaista istumatyötä. Koko hänen olentoansa alkaa semmoisessa työssä kutittaa, sanoi hän, — syntyy halu reuhata ja ryypiskellä. Hän saattaa lukea vain omasta mielihalusta, milloin kemiaa, milloin insinööritieteitä, ja nyt viime aikoina hän on saanut kovan halun oppia muutamia kieliä…

Tädin pullistus kävi yhä uhkaavammaksi ja puhkesikin lopulta malttamattomaan purkaukseen, joka keskeytti Martin selostukset.

— Luulisi toki, että jotakin järjestystä pitää olla luvuissakin!

Martti sanoi että paras järjestys hänen nähdäkseen on se minkä oma tiedonhalu viittoo.

— Mutta semmoinen ei elätä! pääsi tädiltä vahingossa.

Martti ei sanonut milloinkaan ajatelleensakaan lukea semmoisissa tarkoituksissa. Hänellä ylimalkaan ei ollut mitään aikeita.