Meneppäs ja ota selvä moisista ongelmista!
Heidän virallisesta kihlautumisestaan huolimatta heidän oli kuitenkin usein hyvinkin vaikea puolustautua vanhempia, sukulaisia ja muuta maailmaa vastaan, joka yhä lähentelevämmin vaati heiltä selvyyttä siihen "milloin häät ovat" ja millä varoilla aijotaan sitten kotia rakentaa ja ylläpitää. Kun he olivat olleet "kihloissa" jo yli kolme vuotta, alkoivat nuo kyselyt ja tilille vaatimiset käydä yhä uhkaavammiksi. Kihloissa olemista ilman mitään tulevaisuuden suunnitelmia, ilman selvyyttä milloin ja miten — pidettiin sopimattomuutena. Mutta mitään ratkaisua en minä ainakaan voinut vainuta, niin läheinen ystävä kuin heidän kanssaan olinkin. Tietysti kaikki kääntyivät kysymyksineen minun puoleeni ja purkivat sappeaan minulle, aivan kuin asian kiirehtiminen olisi ollut yksistään minusta riippuvainen, ainoasta, jolla katsottiin olevan jotain vaikutusvaltaa noihin kummittelijoihin.
Alkuperäinen tarkoitushan oli ollut, että minä käyttäisin koko vaikutusvaltani heidän erottamisekseen toisistaan. Mutta en sen enempää tarvitse selittää, miksi oma mielipiteeni tässä asiassa niin pian muuttui. Olin ottanut kohta tehtäväkseni ihan päinvastaisen: saada vanhemmat vakuutetuiksi siitä, että nuoret olivat kehotettavat naimisiin eikä eroon. Sain paroonittaren puolittain uskomaan, että jos heille sanotaan jyrkästi: ette saa olla kihloissa ellette mene kolmen kuukauden kuluttua naimisiin, niin he mieluummin "purkavat kihlauksensa" kuin suostuvat sellaiseen valaan.
Kerran minä suututtaakseni Martin ja saadakseni hänestä ilmoille jonkun selvittävän purkauksen, sanoin hänelle:
— Kun olette varmat siitä, että olette "erottamattomat" eli että toveruutenne on ikuinen, niin eikö olisi paras vihityttää itsenne — maailman tähden tai oman rauhannekin tähden?
Mutta hämmästykseni oli suuri, kun huomasin, ettei tämä kysymykseni ollut Martille lainkaan mikään yllätys. Hän ei suuttunut vähääkään. Katsahti vain ensin vähän pitkään, epätietoisena mitä tarkoitan, ja sanoi sitten, että he olivat kyllä itsekin usein ajatelleet sellaista mahdollisuutta. Oli ajateltu niin, että he vihityttäisivät itsensä, mutta kaikki ulkonaiset asiat jäisivät muuttumattomiksi ennalleen.
— Kuinka niin "ennalleen", minä kysyin ihmetellen.
— No … Jöije jäisi asumaan vanhempiensa luo, sanoi Martti aivan kuin ei olisi lausunut mitään tavatonta.
Minä arvelin siihen, että sellainen tuskin tyydyttäisi maailmaa.
Martti sanoi: "Eipä tietenkään, sillä sääntö kuuluu: miehen on elätettävä vaimonsa, ja maailman kannalta katsoen, joka ei suhdettamme ymmärrä, sellainen asema olisikin minulle kovin nöyryyttävä. Ainoa mahdollisuus olisi siis järjestää asia niin, että me muuttaisimme todella yhdessä asumaan, mutta sellainen on taas Jöijen kannalta mahdotonta."