Tiedän mitä sanotte. Te sanotte, että hän tietysti koettaa tahtoa sitä mitä luulee minun syvimmin tahtovan ja että minun olisi pitänyt arvata se ja olla ottamatta muuttoa hänenkin varsinaiseksi tahdokseen. Mutta juuri tässä Te erehdyttekin. Iloinen olisin ollut, jos olisin keksinyt, että hän tahtoo jotakin vielä syvemmin kuin tätä. Sitä olisin silloin minäkin tahtonut, sillä syvimmin me aina tahdomme samaa. Ettekö luule, että koettelin jos minnekin päin ajatella suunnatakseni hänen mielihaluansa johonkin hänelle helpompaan? En kuvannut suinkaan lievin värein mihin suuriin vaikeuksiin joudumme, selitin että talomme oli minun tähteni velkaantunutkin ja että kysyttiin meidän kaltaisiltamme tottumattomilta työntekijöiltä paljon kärsivällisyyttä ja tahdon lujuutta sellaisessa kamppailussa, missä tottunutkin talonpoika joutuu usein allekynsin. Mitään vaikutusta puheillani ei ollut. Hyvin ymmärtäen arkuuteni hän vain nauroi horjuttamisyrityksilleni. Mieleen hänelle ei ollut sekään viimeinen esitykseni, että lykkäisimme muuttomme tulevaisuuteen ja ensin koettaisimme turvautua joihinkin ansiotöihin. Ehkä olisin taloudelliset laskut todisteinani kuitenkin saanut hänet tähän taivutetuksi, mutta samaan aikaan sairastui äitini kuolemantautiin ja Hjördis tahtoi välttämättä päästä mukaan häntä vielä tapaamaan. Kun hän sillä retkellä näki tämän talonpoikaisen koruttoman, mutta puhtaan kotitaloni, ei asian lykkääntymisestä saanut olla enää puhettakaan. Tähän tuli lisäksi vielä se, että äidin kuoltua isä näytti pitävän Hjördiksen puolta ja ikäänkuin liittoutui hänen kanssaan minua vastaan. Todella, jos joku ei syvimmin tahtonut muuttoa tänne, niin se joku olin minä eikä Hjördis. Mutta minäkin tahdoin, koska hän tahtoi, se on selvä.
Te ette usko meihin, neiti Kahila. Te luulette että me voimme jostakin hienotunteisuudesta tai vaikkapa halusta olla toisillemme mieliksi, sanoa haluavamme jotakin, silloin kun syvimmin haluamme jotain muuta. Se on kuitenkin väleissämme mahdotonta. Te ette usko, mutta minä uskon, että häntä itseänsä todella syvimmin halutti elää täällä 65:llä asteella pohjoista leveyttä, missä omenapuu ei hedelmöitse, vehnä paleltuu eikä mehiläinen menesty. Muutoin ei hänen tahtonsa olisi voinut muuttua minunkin tahdokseni.
Olen viime aikoina usein koettanut saada häntä lähtemään virkistysmatkalle etelään, vaikkapa Helsinkiin asti, missä hän on lapsuutensa kasvanut. Hän lupaa suostua pyyntöihini, mutta aina lykkäytyy tuo aije, kun hän ei tarpeellisen tarmokkaasti siihen ryhdy. Molemmat taas emme voi matkustaa. Lopulta alan luulla ettei hänellä ole siihen halua.
Nyt olisi minulla pyyntö sellainen että Te tulisitte täällä käymään. Tämän teen hyvin tietäen pitkän matkan rasitukset, mutta siitä voitte päättää etten pyydä turhan vuoksi. Isä lupaa lähteä Ouluun asti Teitä vastaan, jos tulette rekikelillä. Meillä on kuomureki ja kyllä me panemme lämpimät vällyt mukaan.
Jos päätätte tulla, niin kirjoittakaa minulle ja yllättäkää Hjördis. Hän on niin monesti yllättänyt minut kaikellaisilla iloilla, että päätin vihdoin keksiä jotain yllätystä minäkin puolestani, ja silloin tuli ajatus pyytää Teitä meille; parempaa en olisi voinut keksiä, sillä tuskin mistään hänen mielensä enemmän ilahtuisi. Ja ilomme olisi taaskin yhteinen.
Lopuksi otan vapauden sanoa lämpimät terveiset sekä Hjördikseltä että mammalta (paroonittarelta), joka voi verrattain hyvin. Viime syksyinen leikkaus vasemmassa jalassa onnistui erinomaisesti, eikä hän ole senjälkeen sanottavaa kipua tuntenut siinä kohden, missä epäiltiin syöpää. Hän asuu oman tahtonsa mukaisesti pihan toisella puolella samassa rakennuksessa kuin isäkin. Tulonne ilahuttaisi varmaan suuresti heitäkin.
Kunnioittaen
Martti J. Leppänen.
LUMIEN KESKELLÄ.
Martin kirjeessä oli minulle sekä ilahuttavaa että pahoittavaa, suorastaan kauhistavaa.
Ilahuttavaa oli tietysti nähdä, että hän yhä luuli "syvimmin" tahtovansa samaa kuin Jöije. En epäillyt hänen todella niin itse luulevan. Mutta että asia olisi niin ollutkin, nimittäin että Martti olisi todella tahtonut syvimmin samaa kuin Jöije, siihen ei tuo muutto Martin omaan kotitaloon voinut minulle antaa todistusta. Muutto saattoi todistaa vain että Jöije tahtoi syvimmin samaa kuin luuli Martin tahtovan. Ja sen minä saatoin kyllä Jöijestäni uskoa, niin mahdottomalta kuin koko yritys minusta tuntuikin.