Mikäli avain siis on Martilta etsittävissä, en voisi käyttää muuta kuin Jöijen puheita johteenani. Jöije on kyllä tehnyt minulle suoranaisia tunnustuksiakin, mutta hänen avomielisyytensä taas rajoittuu jyrkästi häneen itseensä ja hän visusti varoo ulotuttamasta sitä myös Marttiin. Vaikeuksien lisäksi huomasin vielä heti ensi kertaa Jöijeä puhutellessani, ettei Martti ollut milloinkaan maininnut hänelle madonna-aatteestaan eli siitä että "viattomuus on aina ollut ja on yhäkin miehen nais-ihanteena". (Tämä vaiteliaisuus ensin hämmästytti minua, mutta sittemmin olen ajatellut että siitäkin vain näkyy Martin jalo miehekkyys).
Koska kuitenkin noissa Jöijen tunnustuksissa saattaa olla — hänen tarkoittamattaan — paljonkin Marttia valaisevaa, esitän ensi luvussa osan niistä semmoisina kuin ne aikoinaan muistiin kirjoitin. Ehkä tarkkaavainen lukija voi niistä tehdä syvempiäkin päätelmiä kuin mihin minä olen kyennyt.
JÖIJEN TUNNUSTUKSIA.
Muutamilla Jöijen lapsista on paitsi tavallisia almanakassa löytyviä nimiä vielä omatekoinen lisänimi, jolla tuntuu olevan ikäänkuin jokin sovittu, vain vanhemmille tietty merkityksensä.
Niinpä vanhimmalla pojalla, Ragnarilla, tuo toinen, omatekoinen ristimänimi ilmeisesti viittaa seikkoihin, jotka olivat tulipalon välittömässä yhteydessä. (Jöije ei ole tahtonut näiden nimien julkisuudessa mainitsemista.)
Tämä sattumalta minullekin tuttu yhteys antoi minulle syytä epäillä, että nuorempienkin lasten nimillä oli mahdollisesti jokin samanluontoinen merkityksensä.
Kerran, Jöijen kiertäessä palmikkoaan päänsä ympärille, minä otin ja kysyin.
Jöije käännähti ja käsivarsi tuli kasvojen eteen. Mutta minä huomasin sittenkin että hän vähän punastui.
Sitten hän jätti kampauksensa kesken, antoi palmikkonsa jälleen solua alas, rupesi nauramaan ja punastustansa enää salaamatta pani molemmat kätensä syliini, vallattomasti työntäen minua jotenkin poispäin.
Ihmeellistä on kuinka vähistä liikkeistä hyvät ystävät ymmärtävät toisiansa. Jos minun pitäsi selittää mitä Jöije tällä liikkeellänsä sanoi minulle, olisi minun käyttäminen vähintään pari arkkia kirjoituspaperia. Mutta hyvällä tahdolla lukija ehkä ymmärtää minut, kun huomautan, että välimme Jöijen kanssa olivat olleet keskeytyksissä niistä ajoista asti, jolloin hän vielä saattoi sanoa heidän suhteestaan: se on jotain erikoista, jommoisesta ei kellään koko maailmassa voi olla aavistustakaan. Nyt hän ilmeisesti tahtoi puolustautua minua vastaan, joka olin ottanut väliemme keskeytyneistä säikeistä jälleen kiinni ja äskeisellä kysymykselläni tahdoin — hänen mielestään — sanoa heidän nyt jo muuttuneen aivan tavallisiksi aviopuolisoiksi, jommoisia maailma on täynnänsä. Tätä luuloani hän ikäänkuin "työnsi luotansa pois päin", yhtaikaa naurullaan pyytäen anteeksi epäkohteliaisuuttaan.