Heti sisälle tultuaan ja huomattuaan että Hanneksella oli jotain sydämmellä Gregor Gregorovitsh, luvaten silmänräpäyksen kuluttua palata, pujahti takaisin ulos.
Hänen kanssaan oli Hannes ystävyyden suhteissa senvuoksi vaan, että häntä miellytti Gregorin rajaton avomielisyys kaikkein arimmistakin sukupuoli-asioista keskusteltaessa.
Kolmannella toverilla Aleksei Dmitrievitshilla sitä vastoin oli aivan varmat toiveet päästä sota-akatemiasta ja hänestä oli ilman vähintäkään epäilystä kerran tuleva mitä loistavin sotapäällikkö, jos vaan joku sota onnistui hänen aikanaan syttymään. Hanneksen suuri ystävyys tämän toverin kanssa perustui siihen, että heillä oli sama lempi-ala sotatieteissä, nimittäin linnoitus- ja aseoppi. Ollen aivan vastakkaisia mielipiteiltään ja elämäntavoiltakin he saattoivat, päästyään mieliaineeseensa, tuntikausia istua päät yhdessä tutkimassa piirustuksia linnoitusjärjestelmistä. Oli silloin muilla mitä hauskaa hyvänsä, kyllä heillä kahdella hauskempaa oli. Tavallisesti rupesi kuitenkin muita kohta alussa nukuttamaan, kun he pääsivät siihen lempiaineeseensa käsiksi. Toinen puolusti niinsanottua linnoitustieteen »uutta koulua», mutta Hannes oli Velitshkon miehiä. Näitä asioita koskeva väittely ei kuitenkaan ollut vielä mitään erinomaista ja nukkujat saivat makeasti kuorsata sohvannurkissa. Mutta annas kun puhe siirtyi shrapnelleihin! —Trah! huutaa Hannes silmät säkenöivinä. Trah! vastaa toinen. Se merkitsi heillä shrapnellien sattumista maaliin. Mutta joka huudolla pompahtelevat nukkuneet säikähtyneinä sohvannurkista. Toivottomina he lähtevät vihdoin pois. Mutta Hannes ja Aleksei Dmitrievitsh jatkavat puoliyöhön, milloin kumartuneina piirrosten yli, milloin kiihkeinä ja innostuneina kävellen vastakkain pitkin huonetta hirmuaseiden tuhoavaa vaikutusta eri ääntein ja liikkein kuvaten.
Gregor Gregorovitsh ilmestyi ulkoa juuri oikeaan aikaan, sillä vastoin tavallisuutta alkoi puhe toveruksilta kokonaan loppua Hanneksen merkillisen hajamielisyyden takia.
—Oletteko hänelle jo sanoneet? kysyi ruhtinas tullen neliskulmaiseksi laaditun kannoksensa kanssa, jossa kuitenkin oli pelkkiä viinipulloja.
—Emme ole hänelle mitään vielä sanoneet, mutta anna tänne pullot, niin ehkä tässä kielen kanta heltii.
—Kyllä se vaan on päivänselvää, että tässä pelaa joku nainen ensi viulua,—arveli Gregor Gregorovitsh asetellessaan kauniita pullojaan pöydälle.
Aleksein avattua korkit—sillä hänellä oli aina se merkillinen korkkiruuvilaitoksensa taskussa—ja Boris Mihailovitshin haettua lasit Hanneksen kaapista sekä Gregorin ne täytettyä ja käskettyä juomaan, joivat kaikki, mutta Hannes esteli.
—No sanoinhan minä, että tässä on ollut nainen mukana, äh! sanoi Gregor sylkäisten.
Ja toisetkin nyt uskoivat sairauden olevan syynä Hanneksen alakuloisuuteen.