Mutta täällä tehtiin asiaan uusia vaikeuksia. Milloin sellaista numeroa ei sanottu lainkaan olevan, milloin sanottiin sen numeroisen lapsen jo kuolleen, milloin taas arveltiin numeron mahdollisesti vaihtuneen. Muuta ei ollut Hanneksella neuvona kuin pyytää saada tarkastaa kaikki lapset siltä varalta, että jollakin näistä sattuisi olemaan Kertun ulkomuoto, josta sen voisi tuntea omakseen.
Hannes johdettiin pitkään käytävään, jossa oli ovia kummallekin puolelle, ja hän joutui näin yleisen huomion esineeksi. Joka paikasta tunki esille uteliaita päitä katsomaan kummaa ilmiötä: komeata, korskeata upseeria kätilöinten, lastenhoitajain, kaikellaisten epäilyttävien asialla kävijäin joukossa, hakemassa salattua lasta.
Hänelle avattiin ovi oven perästä. Jokaisessa huoneessa oli kymmenkunta lasta, mutta näistä oli hänen tarkastaminen ainoastaan ne, jotka olivat olleet laitoksessa kahta kuukautta vähemmän aikaa. Ensimäisiä lapsia katsellessaan hän oli vielä niin hämillään häntä seuraavien hoitajattarien läsnäolosta ja kaikesta siitä huomiosta, minkä oli vetänyt puoleensa, ettei hän nähnyt mitään eteensä. Joitakin pieniä olentoja tuotiin hänen nähtäväkseen ja taas vietiin nopeasti pois, kun ei hän sanonut mitään. Kun yhdestä huoneesta olivat kaikki lapset näytetty, mentiin toiseen huoneeseen, sitten kolmanteen ja niin hän vähitellen alkoi todella katsella noita rimpuilevia pikku olentoja. Ne olivat ensin hänen mielestään samannäköisiä kaikki ja jotenkin vähän puoleensavetäviä. Hän alkoi pysäyttää kaikki ruskeasilmäiset, kyseli niiden ikää, tuojan nimeä, ja päästi pois vasta kun oli saanut täyden varmuuden ettei lapsi ollut Kertun.
Tähän päivään asti hän oli puuhannut lapsen hakemisessa yksinomaan siinä tarkotuksessa ja mielessä että olisi saanut sitten viedä sen Kertulle, jotta Kerttu olisi nähtyänsä hänen katumuksensa jälleen lämminnyt hänelle. Sillä niin äärettömäksi kuin Kertun rakkaus häntä kohtaan olikin osottautunut, kun Kerttu oli hänen tähtensä omasta lapsestaankin luopunut, niin oli Hannes kuitenkin varma siitä, että Kerttu oli hänen kylmän »se on hyvä» sanansa vuoksi kokonaan lakannut häntä rakastamasta. Senvuoksi Hanneksen palavalla innolla löytää lapsi ei ollut mitään rajoja.
Mutta nyt omin silmin saadessaan nähdä noita lukemattomia hylätyitä olentoja ja totuttuaan niihin niin, että alkoi erottaa toisistaan kunkin heidän pienen yksilöisyytensä, oli hänen sydämmensä kuin revennyt ja hän haki yhtä suurella innolla lasta jo sen lapsen itsensä vuoksi. Kertun maidotta jäänyt Kertun lapsi! Jossain tässä aivan lähellä Hannesta ja kuitenkin hukkumaisillaan vieraan kaupungin pohjattomiin syvyyksiin!
Yhä kasvavaa sydämmen ahdistusta tuntien hän kirjotteli listaan ne lapset, joista sitten vielä aikoi merkitä erikseen mahdollisimmat ja lopulta näiden joukosta sen oikean löytää. Mutta kun sen päivän vastaanotto-aika päättyi, ei hän ollut vielä ehtinyt tarkastaa kuin osan kasvatuslaitoksen kaikista kahden kuukauden ikäisistä lapsista. Täytyi jättää seuraavaan päivään.
Kun hän tuli kortteeriinsa, oli pöydällä kirje tovereilta, jossa seisoi vaan nämä sanat:
»Mitä tämä on? Ilmesty huomenna kello 11 Hänen Ylhäisyytensä luo ja ehkä saat vieläkin armon!»
Hannes ei tämän johdosta mennyt edes viisauden kirjaa selailemaan, vaan työnsi toverien kirjeen syrjään ja painoi päänsä käsien varaan miettiäkseen asemansa selväksi.
Paitsi Kertun hyvittämistä, paitsi lapsen itsensä pelastamista oli vielä kolmas seikka, joka tuli kaiken lisäksi ja joka teki aivan välttämättömäksi löytää lapsi. Se oli koko tämän asian painava rikoksellisuus ja se oli hänelle vasta nyt koko musertavalla voimallaan ruvennut tuntumaan.