Ja niin Kertulle vähitellen selvisi kuinka asiat olivat.
Kustaavan kanssa hän ei tosin siitä puhunut. He vaan molemmat onnellisina sopivat keskenään siitä miten yläkerta sitten oikein järjestettäisiin, kun he Hanneksen kanssa sinne asettuvat. Onnesta hehkuvina Kustaava ja Kerttu syleilivät toisiansa, kun sinä iltana erosivat.
Mutta kun Kerttu sitten kulki pois Kustaavan luota, näki hän Hanneksen tulevan kotiansa päin ja teki kasvonsa sangen totisen ja jumalisen näköisiksi, sillä suuri hurskaudenhenki tuli juuri sillä hetkellä hänen päällensä.
—Se oli kiltisti tehty, sanoi kapteeni, kun tuli kohdalle.
—Mikä niin?—kysyi Kerttu hienon sävyisästi.
—Totta Kerttu puhui huoneen laittamisesta äidille?
—Sehän on kyllä asia,—sanoi Kerttu,—mutta äitisi puhui sinun ajattelevan ilman vihkiäisiä.—Hyi sinua!
—Mutta Kerttu hyvä, mehän olemme jo naimisissa!
—Emme ole ihmisten edessä.
—Minkä ihmisten edessä?