Ja kapteeni löi taas otsaansa sanoen:
—Minä kollo! Jos joku rakastuisi sanokaamme neekerityttöön,—Kerttu ei tosin ole neekerityttöön verrattava, mutta minä sanon »jos»—. Nyt olisi neekereillä omituisia häätemppuja, joita morsian ei suostuisi menoista pois jättämään. Eikö sulho olisi sivistymätön aasi, jos hän senvuoksi morsian raukan jättäisi? Tietysti pitäisi sulhon, jos hän tahtoo käydä gentlemannista, suostua siihen häätemppuun ja sitten vasta naimisissa ollessaan kasvattaa vaimonsa moisista taikauskoista vapaaksi!
Tosin kapteeni selvään tunsi, että vertaus ontuu, sillä hän oli ollut suostumatta vihkimiseen pääasiassa senvuoksi, että papit tekivät itseänsä sellaisen taikauskon avulla kansalle välttämättömäksi, eikä suinkaan vaan siksi että se oli itsessään järjetön temppu, kuten ehkä neekereillä. Mutta kapteeni ajatteli nyt siitä asiasta niin, että papistosta vapautuminen oli vallankumouksen asia, joka oli toteutuva tulevaisuudessa tykkien ja shrapnellien vaikutuksesta eikä suinkaan siten että hän piti armasta Kerttua sellaisessa kiusauksessa.
»Aivan toista saatan minä vaatia Kertulta, niinkuin itseltänikin», ajatteli kapteeni edelleen.—»Käsitykset vihkimisen välttämättömyydestä saattavat olla Kertulla perintöä esivanhemmilta vuosisatojen takaa, mutta ne hienot vaatteet, joita hän on oppinut pitämään, ne ovat hänen omia ompelemiaan. Mutta kas me asetumme asumaan kuin tavallinen työmies-pariskunta. Minä rupean käymään ruskeassa puserossa ja takki puseron päällä, ilman mitään kauluksia, ja Kerttu käyköön liina päässä, niinkuin työmiehen vaimo ainakin. Ja yksi tai kaksi vaatimattomasti sisustettua huonetta, joista toinen olkoon vaikka kyökkinä ja toisessa seiskoon valkeapuinen, kattamaton ruokapöytämme, riittää asunnoksemme.»
Kapteeni innostui tästä uudesta aatteesta niin, että se huone, jossa hän oli, tuntui hänen kävelläkseen aivan liian pieneltä,—seinät tulivat liian usein vastaan ja katto tahtoi ottaa päälakeen.
»Kerran jylisevät nämä kentät, kerran paukkuu näillä tantereilla!»—huusi hän itseksensä ja ryntäsi haltioissaan ulos avaramman katon alle.
Hän meni suoraa päätä Kertun luo, vei kävelylle valleille, istutti penkille ja sanoi:
—Näetkö linnotuksen tuossa?
Kerttu sanoi:
—Se on Viapori.