Katsahtaen ympärillensä, etteivät edes kivetkään kuulisi, ja lykäten kädellään Kerttua ikäänkuin syrjään kapteeni antoi rintansa perimmäisestä sopukasta kuulua maanalaisen sähinän:
—Sellainen aika tulee, Kerttu, se tulee!
Kerttu nousi lähteäkseen ja ikäänkuin jo ompeluksiansa ajatellen sanoi:
—Tulkoon sitten, mutta ilman vihkimättä en minä vaan; suostu.
Nyt sanoi kapteeni ketterästi:
—Etkä tarvitsekaan enään suostua, lintuseni, kunhan vaan ymmärrät ja suostut toiseen asiaan.
—Mihinkä sitten?—kysyi Kerttu eloisasti.
—Siihen vaan, että me sinun kanssasi rupeamme vapaaehtoisesti elämään niinkuin tavallinen työmiespariskunta—jo ennenkuin Viaporin tykit meitä siihen pakottavat.
—Ja sinä siis suostut?—sanoi Kerttu, itsekin uskoen, että suostumus oli hänelle muka jotain odottamattonta.
—Saat mennä vaikka vielä tänäpäivänä pappilaan kuulutusta toimittamaan.