Kertun oli valtaavinaan aivan ihmeellinen vilkkaus ja ilo, josta huomiosta kapteeni tuli niin onnelliseksi, ettei hän vielä koskaan elämässään ollut niin onnellinen ollut.
—Mutta sittenhän minulle tulee ihan tulinen kiire,—liverteli
Kerttu,—sillä ajattele mitä kaikkea minulla on vielä tekemättä!
Ja rupesi luettelemaan mitä kaikkea hänellä oli kesken myötäjäismyynistä.
—Kylläpä tässä tulee kiire, toisteli Kerttu innoissaan, ja välillä ehti kertoa yhtä ja toista hääleningistäkin.
Mutta kapteeni sai pian nähdä, ettei ainoastaan Kerttu, vaan myöskin vanha Kustaava äiti oli jo aikaa sitten ryhtynyt laajaperäisiin puuhiin sen tapauksen varalta, että »jos» tai paremmin »kun» Hannes vihdoin suostuu kuulutuksiin ja vihkimiseen.
Olihan kapteeni tosin jo pitemmän aikaa kuullut yläkerrasta omituista koputusta ja nakutusta, välistäpä oikeita moukarinkin iskuja, jopa kaakelien rysähdyksiä, niinkuin uuneja hajotettaessa. Äiti oli Hanneksen kysymyksiin koputusten johdosta vastannut vaan, että siellä tehtiin tarpeellisia »replatsuunia» talveksi. Mutta että tämä tasainen ja kuukausmääriä yhtämittaa kestänyt kolina, olikin tarkottanut koko yläkertapuoliskon, se on, neljän huoneen ja kyökin varustamista nuorelle pariskunnalle, siitä ei kapteenilla ollut vähintäkään aavistusta ennenkuin sinä päivänä, jona Kerttu, onnesta hehkuvana, tuli heille ja oikopäätä lensi Kustaavan kaulaan ilmottaen tulevansa pappilasta kuulutusta pyytämästä.
Sinä päivänä, heti Kertun lähdettyä, äiti vei Hanneksen katsomaan yläkertaa.
Hannes huokaili ja iloitsi, suri ja nauroi—kaikkia yhtaikaa.
—Mutta enkö minä sanonut teille, äiti, että me Kertun kanssa asetumme yhteen ainoaan tai korkeintain kahteen huoneeseen, joista toinen olkoon kyökki? Ja te olette tämmöistä varustaneet!
Äiti seisoi syyllisenä hänen edessään, mutta ainoastaan niinkauan kuin Hanneksen silmäkulmat pysyivät korkealla ja huulet hörössä. Sillä he Kertun kanssa pitivät tätä Hanneksen ajoittain ilmaantuvaa komeuden vihaamispuuskaa jonakin hänelle ominaisena hulluuden purkauksena, jota ei auttanut vastustaa. Heti kun silmäkulmat laskeutuivat ja huulten hörötys tasottui, alkoi Kustaava taas samalla innolla näytellä yläkerran laitteita, niinkuin ei mitään ankaruuden välinäytöstä olisi ollutkaan.