Hän nousi ylös ja alkoi haltioituneessa raivoinnossa liikkua huoneessa.
—Yhdessä vuodessa, Kerttu! Kukkiva kaupunki yhdessä ainoassa vuodessa!
Meni pitkä aika ennenkuin Kerttu sai kapteenilta sananvuoron kysyäkseen mitä siis työmiehet puolestaan kokouksissaan keskustelivat.
Kapteeni sanoi silloin, istahtaen jälleen tuolille:
—Onko Kerttu mustatukasta mitään kuullut?
Kuinka Kerttu ei olisi mustatukasta tiennyt! Tiesipä vielä Sointulastakin, jonka mustatukka oli toiseen maanosaan perustanut, ja tiesi, että koko se Sointula oli epäonnistunut ja hajonnut, kuten kapteenille olisi jokaikinen Allianssitalolla kävijä voinut edeltäpäin ennustaa.
Kapteeni sanoi:
—Kerttu on oikeassa. Se oppi oli lapsekasta. Mutta ainoastaan kesäkuun 16 päivään asti vuonna 1904, sillä siitä asti on tämäkin asia muuttunut.
Kerttu ei voinut tämmöisiä ongelmoita ymmärtää, ja rupesi sentähden jo lähtemään omalle puolelleen. Mutta kapteeni sai hänet kiinni helmasta:
—Kuule, kuule, kuule, istu, istu, istu!