—Vallankumous ei tule vielä, sillä sotajoukot eivät ole valmiit, eivät
Venäjällä eivätkä Viaporissa.
Mutta ei kapteeni, lasten puheet kuultuansa, hymyillyt enää, vaan otti hattunsa ja meni kiireesti kaupungille.
Jonka jälkeen muutkin tippuivat Kertun ympäriltä jälleen kaupungille, ja
Kerttu jäi yksin.
Hän oli kyllä vähän häpeissään, että kaiken mitä hän näistä eriskummallisista asioista tiesi, hän oli saanut tietää lapsilta. Mutta paitsi tätä pientä häpeää hän tunsi jotakin sydämmentakaista kaipausta senjohdosta, ettei tällä merkillisellä hetkellä ollut missään jumalanpalvelusta, jonne olisi voinut mennä ja tuntea jälleen olevansa yhtä paljon kaiken keskellä kuin nekin, jotka ulkonaisen maailman hälinästä jotakin tiesivät ja ymmärsivät. Ei milloinkaan vielä ihmiset näyttäneet Kertun mielestä niin kokonaan jumalisuudesta välinpitämättömiltä kuin näinä päivinä ja erittäin juuri tänä päivänä. Mutta Kerttu päätti uhallakin pysyä omassaan eikä välittää mitään siitä mitä ne tapauksista kaupungilla tulisivat hänelle kertomaan, olipa se mitä tahansa.
Hän pysyikin koko päivän lujana päätöksessään, koettaen ehdottomalla vaikenemisellaan osottaa jokaiselle, joka päivän kuluessa tuli uutisineen hänen eteensä, ettei hän pitänyt niitä juuri minkään arvoisina muutaman toisen, unohdetun asian rinnalla, joka teki Kertun rauhalliseksi ja asetti ikäänkuin yläpuolelle kaikkein villeintäkin maailman melua. Ikäpuoleen tahtoi toinen korva tosin ruveta vähän niinkuin pettämään, ottaen kuuloonsa sellaista, jota Kerttu oli päättänyt olla kuuntelematta, ja tämä asia kävi myöhemmällä vieläkin vaikeammaksi välttää. Mutta Kerttu meni sentään maata varhemmin kuin tavallista eikä ollut utelias.
Kohta seuraavana aamuna hän meni alas Kustaavan luo, eikä välittänyt siitä, että kasakka ajoi kiireesti ikkunan ohi. Ja aivan oikein, vanhalla Kustaavalla olikin siellä raamattu avoinna edessään. Kustaava oli Kertun johdolla oppinut jotakuinkin lukemaan, mutta aina sentään kävi raamatun lukeminen mukavammin kuin Kerttu luki. Ja siksi Kustaava heti sanoi: hyvä oli että tulit, ja annettuaan paikkansa pöydän päästä Kertulle meni itse kahvia keittämään.
Vasta hyvän aikaa raamatusta eri paikkoja luettuaan mainitsi Kustaava vähän maallisiakin asioita, mutta he rupesivat kohta taas lukemaan, ettei mieli olisi sanasta eksynyt päivän kysymyksiin, jota he kumpikin tahtoivat välttää.
Kahvipannua viedessään takaisin hellalle Kustaava sentään sanoi, että tuota noin Franssin kaikki ajurirengit olivat tuoneet hevosensa talliin eivätkä luvanneet enää lähteä ajoon.
Ja taas lukivat.
He lukivat siitä kuinka profeetta Daniel kesytti leijonat. Tämä raamatunpaikka todisti heidän mielestänsä selvemmin kuin moni muu, että jumala on. Kuningas, koettaakseen onko jumala, heittää profeetta Danielin umpinaiseen rotkoon, jossa on villiä jalopeuroja, lukitsee luolan sineteillänsä (ja voimallistensa sineteillä), seuraavana aamuna tulee luolansuulle ja sieltä Daniel huutaa: kauan eläköön kuningas!