—Sitäkö mustatukkaa ne vaan uskovat? sanoi vaari, tahtoen ottaa osaa
Hinkin huoliin.
—Vielä mitä, sanoi Hinkki,—meidän kapteenia ne uskovat.
—Kas vaan sitä äpärää!—sanoi vaari, ja lisäsi: Turhaan, turhaan minä sen likan sarkasäkissä maailmalle kannoin!
—Älkää sanoko, sanoi Hinkki ja hänen ylähuulensa vasen pieli vähän kohosi:—Jos se kapteeni kuninkaaksi pääsee, ehkä se maatkin Veneh'ojalle jakaa.
—Jakaa se,—sanonko minä!
Eteenpäin maleksiessaan he tulivat patsaan kohdalle, jonka ympärillä suuri väkijoukko seisoi lukemassa kapteenin julistusta. Toiset tulivat, toiset menivät,—toiset vaan suu auki katsoivat silmien turhaan haratessa jotain selittävää vastausta äkkiä nousseihin, yllättäviin kysymyksiin,—toiset nyykäyttelivät hyväksyvästi päätänsä, toiset näyttivät huolestuneilta, toiset naurahtelivat…
Hinkki tunkeutui vaarin kanssa myös esille patsaan juureen.
—Mitäs siinä on?—kysyi vaari.
Hinkki luki: