Kapteeni sanoi:
—Kerttu, ainoastaan viideksi minutiksi! Missä lapset?
Ja meni niitä katsomaan.
Olivat juuri niinkuin hän oli ajatellut, kukin rautavuoteissansa, nuorimmalla oli pulleat kädet päälaella, peite puoleksi pois potkittuna, keskimäinen makasi mahallansa ja kuorsasi pihisten, vanhin nukkui kyljellänsä, nokanpää peitteen alla…
Kapteeni korjasi peitteen nuorimmalle, pistäen reunat lapsen kylkien alle, ja ajatteli: kuinka tarpeetonta! sillä pommi kuitenkin kohta…
—Kerttu! Hyvästi!
—No miksi sanot hyvästi?
—Siksi vaan, että lähden.
Kerttu sanoi säikähtäen:
—Viaporiin?!