—Ei Kerttu, en mene Viaporiin, mutta kuka tietää milloin taas näemme toisiamme. Hyvästi!
—Voi, voi,—sanoi Kerttu ja käpristyi kokoon, näin varustuen kapteenin puristusta vastaan, sillä hän tiesi kokemuksesta mitä se puristus merkitsee.
—Mutta Hannes kulta, sinähän vapiset, mikä sinun on? Miksi sanot hyvästi? tunnusta!
Silloin sanoi kapteeni:
—Jos vapisen, niin kai pelkään. Ja jos tulisin paenneeksi sinua enää näkemättä—
—Kerttu katsahti epäluuloisesti häneen:
—Kaikkea sinä osaat, mutta viisaasti valehdella et ymmärrä. Sinäkö pakenisit!
Ja rupesi nauramaan.
Mutta silloin Hannes puristi hänet syliinsä niin että kylkiluut rytisivät. Ja äkkiä irrottui hänestä ja kovasti kolisten läksi menemään rappusia alas.
Kerttu huutamaan ovesta alas rappusille: