—Hyvästi, hyvästi, Hannes, miksi sinä niin äkkiä… Hyvästi, kulta!
Kapteeni vaan meni kuin tuulispää. Alaovi paiskautui kiinni hänen jälkeensä. Ja kohta Kerttu kuuli kuinka hän hevosen nelistäessä hurjaa vauhtia ajoi pois.
Vasta ajaessaan kapteeni muisti ettei tullutkaan äitiä hyvästelleeksi. Mutta hänestä näytti jostakin syystä, että äidin kanssa kyllä voi puhua vielä vaikka he molemmat olisivat jo haudassa…
Saapuessaan takasin leiripaikalle hän jo kaukaa huomasi, että siellä oli syntynyt jokin häiriö. Ja hän tiesi hyvin mitä se oli. Miehiä oli suurissa joukoissa kokoontunut hänen majansa ympärille. Ja kun hän ajoi esiin, sanoivat he hänelle, että Viaporista oli tullut luutnantti hakemaan linnaan lisäväkeä kaartista. Ja oli pitänyt puheen portailla ja nostattanut koko leirin pystyyn.
—Olemme valmiit antamaan henkemme ja veremme vapaudentaisteluun, sanoivat miehet.
Kapteeni meni sisälle ja hetken kuluttua he tulivat ulos luutnantin seurassa (jota Kerttu sanoi Ihastukseksi), valitsemaan 400 miestä, sillä kapinallisten ainoa laiva ei voinut enempää viedä.
Kun miesten kesken tuli riita siitä kuka saisi mukaan mennä kuka ei, sanoi kapteeni:
—Jos ken naimattomista tahtoo kuolla rehellisessä tappelussa, en minä estä, mutta naineet jääkööt tänne.
Miehistö alkoi kuuluvasti nurista.
Silloin sanoi kapteeni: