Jo nosta pääsi köyhä kansa!
On tullut päivä kunnian!
Te ylitsenne lippuansa
Nyt sorron näätte nostavan,
Vihaisna riistäjämme ärjyy,
Ne meidät orjantyöhön vie,
Äitimme viepi mierontie,
Lapsemme viluissansa värjyy.
Aseihin astukaa,
Ja vasten sortajaa!
Eespäin! Eespäin!
Lyökäämme näin pois valta riistäjäin!
—Kun eivät vaan veisaisi omaa hauta virttänsä!—ajatteli Hinkki.
Vavahtaa, vavahtaa taas ilmat, pamahtavat tykit…
Aseihin … stukaa … vasten … tajaa … päin! Eespäin…
Ei kuulu enää laulu … jää kesken … ryssät juoksevat parvittain eri pattereille,—suomalaiset hajoovat neuvottomina sinne tänne tykkimiesten luo, oppiakseen hekin sotakanuunain kumeata kieltä.
Nyt alkaa Hinkin toimi, ja hänen läsnäolonsa näyttäytyy kohta niin välttämättömäksi, ettei kukaan voi ymmärtää kuinka ilman häntä ollenkaan olisi voitu toimeen tulla. Tykkimiesten suureksi hämmästykseksi hän osaa kaikki temput neuvomatta, ja he tekevät hänet kohta opettajamestariksi suomalaisille. Kranaattien, shrapnellien, kuularuiskujen, kanunain jyskeessä tuskin olisivatkaan suomalaiset mitään tolkkua venäläisten selityksistä saaneet.
Koko päivän kävi tykkituli Santahaminaa vastaan, jossa kerrottiin viime yönä yli 500 hallituksen puoluelaista kaatuneen. Mitään vastatulta ei sieltä tykeillä annettu, ja näin oli suomalaisille hyvää harjotusaikaa sekä itse kanunain käyttöön että mielen tottumiseen korvia kuuroiksi tekevään sotapauhuun. Ensi aterian syötyänsä he jo taas osasivat naureskella, ja nautinnokseen katselivat, kuinka suurta hävitystyötä tykkituli teki vastapäisen saaren valleihin, kun joka laukauksella suuret maakerrokset irtautuivat ja viskautuivat ilmaan. Heidän päänsä yli kävi ankara shrapnellituli samaa Santahaminan saarta vastaan Aleksanterin saaresta, joka myöskin oli vallankumouksellisten vallassa.
Iltapäivällä alkoi tykkituli vaimeta, ja äkkiä taukosi melkein kokonaan.
Silloin tuli Hinkin luo nuori, noin 18-vuotias mies ja sanoi: