Jumalanpalvelustako tämä oli, niinkuin kapteeni oli sanonut, vai mitä, hyvä oli Kertun vaan olla.
—Mene sinä vaan lehmille heiniä kylvämään, kyllä minä tämän navetan hoidan,—sanoi hän kapteenille.
Ja oikeassa oli kapteeni siinäkin, että asiat todellakin rupesivat käymään paremmin, kun Kerttu otti navetan haltuunsa.
Tosin hän kaikessa hiljaisuudessa vielä otti vastaan Kustaavan rahalähetyksiä, ja ehkä he ilman tätä apua olisivat ensi alussa nälkäänkin kuolleet. Mutta kun lapsetkin yhä enemmän innostuivat uuteen maailmaan, alkoi Kerttu toden perästä toivoa kerran sen suuren onnen voivan heille tapahtua, että Kustaavakin voisi jättää viini- ja tupakkikauppansa, myödä talon ja tulla valtameren ylitse tänne heidän keskellensä.
10.
Hinkin jälkeen kyyneleensä kuiviin itkettyään ja kyllikseen tässä kaupungissa kahleiden kalinata kuunneltuaan, vaari kokosi viimeiset voimansa, vyötti kupeensa, pani evässäkin selkäänsä, otti sauvan käteensä ja läksi Franssin talosta.
Ja niin tapahtui, että kantomiehet, jotka rautatieaseman kivisillä portailla seisoivat, näkivät vanhan miehen toisessa päässä toria hoippuvan asemaa kohden, pitkää matkasauvaansa käyttäen askelvuorossa kuin kolmatta jalkaa, tutisevalla hitaudellaan pysäyttäen kaikki hevoset, raitiovaunut ja muut hevosettomat sähköpuskurit. Ja miehet naurahtelivat: Onkohan sillä ikää jo sata vuotta? Mutta koska junan lähtökello oli jo kahdesti soinut, kyselivät he keskenänsä: Jättääkö sen juna vai vieläkö äijä ehtii? Ja jotka olivat sanoneet: Se ehtii, juoksivat vaarin luo ja kainaloista kannattaen jouduttivat hänen kulkuansa.
Ja kysyivät häneltä: Minne matkalippu ostetaan?
Mutta vaari sanoi: Hämeenlinnaan.
Ja ottivat hänen rahansa ja juosten edelle ostivat hänelle matkalipun.