—Täytyy läksyjä lukea, sanoi Hinkki ivallisesti, ja kapteeni heräsi haaveistaan.
—Saatana! huusi hän kalpeana, nousi pystyyn ottaen airon käteensä ja ylimalkaisessa raivossa aikoi sillä ruveta huitomaan ympärilleen.
Hinkki säikähti ja koetti kapteenia tyynnytellä, mutta kun kapteenin silmät pyörivät päässä yhä kummallisemmin, hän huusi:
—Vahti näki meidät, souda pois, se ottaa kiinni ja pistää linnaan, joutuin, joutuin!
Ja kapteeni istui ja vetäsi vettä airoilla niin lujasti että toinen niistä siihen katkesi:
—Mitäs nyt tehdään?
—Ojenna tänne ehjä, sanoi Hinkki, ja saatuaan airon hän nousi pystyyn, pani perässä olevaan loveen ja rupesi kierrellen melomaan, niinkuin tekivät punamustain korkeiden englantilaisten kivihiililaivain matruusit, kun he nokisessa paidassaan kiipesivät pikkuvenheeseen ja seisten sen perällä yhdellä airolla soutivat köyden pollariin.
Hinkki seisoi melotessaan selin veneen kokkaan eikä pitänyt mitään kiirettä.
—Ethän sinä kaupungin rantaan soudakaan, huomautti kapteeni.
Mutta Hinkki ei ollut kuulevinaan, vaan vihelteli hiljakseen, ja vene eteni joustavan nopeasti Viaporin linnoitusta kohden.