—Annas kun minä tulen soutamaan, sanoi kapteeni toivoen samalla saavansa veneen käännetyksi kotiin päin.
—Et osaa tämmöistä soutua, sanoi Hinkki ja veneen kokka osotti aina vaan Viaporia kohden.
Linnoituksen vallit, jotka kaupungista päin näyttivät tavallisilta ruohokummuilta, kasvoivat yhä suuremmiksi. Ne kohosivat vihdoin kuin mahtavat vuoret kallioiden päällä ja suuret tykit ammottivat aukoista merelle päin. Pieniksi pilkuiksi hävisivät vahtimiehet, jotka kiväärit olalla korkealla vallien harjalla kulkivat nopeasti edestakasin.
Jo tuli esille linnatelakan hirmuinen veden yli kallistuva nostohana, ihmeelliset muurit, salaperäinen laituri ja linnotukseen vievä rautaportti. Kaikki suurenemistaan suureni, nousi heidän eteensä aivankuin nielläkseen pienen veneen. Ilma pimeni, jylhistyi, kylmeni kosteammaksi.
Hinkki vaan meloi suoraan surman suuhun.
Kaukana idän taivaan takana on suuri valtakunta, jonka laumat hallitsevat puoli maailmaa. Tämä valtakunta on rakentanut linnoituksen mereen ja pannut sotamiehensä sen valtaa vartioimaan. Mutta Hinkki soutaa vihellellen kohti kitaa.
—Älä herran tähden, kuiskasi kapteeni kiihkeästi. Ryssä tappaa meidät!
Hinkki kääntyi katsomaan.
Kiviportaalla, alhaalla muurin juurella vahdissa oleva ryssä alkoi todella huitoa käsillään ja puiden nyrkkiä kielsi heitä lähestymästä.
Hinkki antoi rohkeasti veneen mennä eteenpäin.