Kun asia oli nyt alulla, tunsi Frans kuitenkin ottaneensa vasta ensimäisen askeleen voittoon päin. Mutta hän jatkoi väsymättä.
Frans oli aivan viime vuosina rikastunut tavattomasti, vieläpä itse siitä melkein tietämättä; ainakaan ei ollut tikkua ristiin pannut tämän rikastumisensa vuoksi. Kaupunki oli vaan ruvennut Franssille aivan tuntemattomista syistä huikeasti kasvamaan. Sanottiin norjalaisten insinöörien tulleen maahan ostamaan talollisilta tukkipuita ja maksavan niistä ennen kuulumattomia hintoja, niin että jolla metsää oli, hän rikastui kohta. Mutta niitä asioita ei Frans ymmärtänyt. Hän näki vaan, että rahaa alkoi tulla kuin syytämällä kaupunkiin. Ihmiset väljensivät kukkaroitaan, toiset eivät päässeet rahoistaan heittelemälläkään, kassat täyttyivät, pankit paisuivat, tehtaat tupruttelivat savujaan, junat vihelsivät, laivat puhalsivat. Mutta kaikista tulliporteista tulvi tulvimalla maattomaksi ja metsättömäksi jäänyttä kansaa raha-ansiolle. Ja kun kerran tulivat, eivät koskaan enää lähteneet. Niinpä kasvoi kaupungin väkiluku Franssin aikana 20 tuhannesta lähes 100 tuhanteen. Mutta Franssin rikkaus tuli ilmi näin: Hän rupesi panttaamaan vanhaa taloansa saadakseen lainan, jolla aikoi ostaa sen talon, missä Kustaava asui. Kun hän rupesi rahapaikoista rahaa tiedustamaan luvattiin hänelle lainaa kolmas osa talon arvioidusta arvosta, mutta sen johdosta tapahtuneen arvion mukaan teki tämä kolmas osa kolme kertaa suuremman summan kuin minkä Frans oli alkujaan talostaan vaarin rahoja maksanut. Näin huomasi Frans olevansa tonttien huikean hinnannousun vuoksi lähes kymmenen kertaa rikkaampi kuin oli itse luullutkaan. Ajaa huristella öisin jonkun vuoden pitkin katuja, ryypiskellä, nautiskella, sitten mitään tekemättä maata selällänsä ja herätä sadantuhannen omistajana! Taikalinna, satujen ihmemaa oli hänelle tämä kultainen kaupunki ehtymättömine rikkaudenlähteineen.
Semmoisesta pikkuasiasta kuin Kustaavan pienen talorähjän ostamisesta ei hänen asioissaan siis kannattanut puhuakaan. Sitä taloa ei oltu koskaan arvioitu ja hän sai sen halvasta. Itse hän jäi vaarin ja poikien kanssa sentään asumaan vanhaan taloon siirtäen ainoastaan viini- ja portterikaupan uuteen.
Tämä tuli kaikki jotensakin Kustaavan tietämättä. Frans selitti hänelle syyksi puodin siirtoon sen, että tämä paikka oli viinikaupalle paljon edukkaampaa kuin entinen, koska sekä vastapäätä että aivan lähellä kummallakin puolen oli taloja, joihin meni lujasti viiniä ja portteria kaikkina vuorokauden aikoina. Tämän hän oli näin tunnustavinaan Kustaavalle, mutta muuten, pelosta, ettei Kustaava vaan alkaisi mitään suunnitelmia hänen puoleltaan epäillä, oli kokonaisen vuoden ajan ihan hiljaa, ainoastaan kaikin tavoin yritteli Kustaavan viihtymistä edistää ja ennakolta arvata hänen vähimpiäkin toiveitaan mitä mukavuuksiin tulee. Vasta vuoden perästä ja muuttoajan onnellisesti mentyä ohitse hän taas souti veneensä esille:
Kustaavan sairastellessa lähes kuukauden päivät niin kovaa luunkolotusta, ettei päässyt makuulta eikä voinut mitään ansaita, ehdotti Frans, että sisar nyt ottaisi haltuunsa hänen viinikauppansa, jossa tapauksessa he vaikka tasaisivat voiton keskenään ja Kustaava voisi silloin varmaan jättää kokonaan sikseen ei ainoastaan pyykinpesun vaan silityksenkin ja saada käsivartensa jälleen terveiksi. Nämä syyt eivät vielä olisi saaneet Kustaavaa suostumaan Franssin ehdotukseen. Mutta Frans rupesi yhä suuremmalla ponnella todistelemaan, kuinka vaikeissa oloissa Hannes oli saadessaan kärsiä toveriensa rinnalla köyhyyden häpeää. Sellainen ei sovi upseeriksi aikovalle, sanoi Frans; sillä upseeri on korkean esivallan palvelija; suutari pysyköön lestissänsä, voivat Hannekselle sanoa, ja ehkä sellaisesta kitsastelemisesta hänen majesteettinsakin saattaa suuttua. Ajattelepas sitä, Kustaava kulta!
Tämmöinen puhe vaikutti Kustaavaan, sillä hän myönsi veljensä olevan oikeassa. Eikä Franssin tarvinnut kuin pari kertaa terästellä näitä samoja sanojaan, niin Kustaava taas raskaasti huokasi ja huokaistessaan suostui viini- ja portteripuotiin.
Frans sai aivankuin uutta elämisen intoa. Raskas paino, jolla hänen sisarensa mykkä tuomitseminen oli toistakymmentä vuotta alinomaa häntä painanut, ja joka oli saattanut hänet ikäviinsä väkeviä maistelemaan, helpponi nyt tuntuvasti. Sillä mitään muuta omaatuntoa kuin tämän sisarensa mielipide ei Franssilla ollut. Mutta haave, että Kustaava kerran suostuu alkamaan rikastumista samalla tavalla kuin hän itsekin oli alkanut, oli sentähden hänen mielessään valoisimpana, vapauttavimpana tulevaisuuden toiveena. Hei vaan! Jos kerran niin kävisi, saisi hän sellaista tarmoa, että pääseminen kivimuurien omistajaksi ja vaikkapa pääkaupungin kaikkein rikkaimmaksi mieheksi olisi hänelle pelkkää leikintekoa. Maailman me sinun kanssasi valloittaisimme, Kustaava kulta!
Franssin laskut, mitä viini- ja portterikauppaan tuli, näyttäytyivät täsmälleen oikeiksi. Menekki oli uudessa paikassa lähes kolminkertainen. Ja kun hän sai aikaan vielä sen, että sisar otti talon puotineen vuokralle, nousivat Kustaavankin tulot kohta niin suuriksi, että saattoi lähettää Hanneksellensa toista sataa markkaa kuukausittain.
Saatuaan näin sisarensa sidotuksi viini- ja portteriliikkeeseen Frans ryhtyi tekojensa kauniiseen viimeistelyyn.
Hanneksen tulevaisuuteen vetoaminen oli näin osottautunut siksi pettämättömäksi sillaksi, jota myöten Kustaavan sai astumaan kaikkien entisten epäilyksiensä ylitse.