Punaseen nokkaansa nuuskaa töhertäen Frans nyt rupesi sanomaan:
—Kuuleppas Kustaava kulta, oletko sinä nähnyt minkään upseerin keskellä päivää kulkevan näillä meidän kaduillamme?
Kustaava vastasi:
—En ole kyllä nähnyt.
Frans aivasti ja sanoi: Et ole nähnyt, sillä upseerinpuku on arka kunniasta ja ainoastaan hienoimmat kadut ovat heille kyllin hienoja.
Hetken vaiti oltuaan ja annettuaan Kustaavan rauhassa sulattaa näitä viisauden sanoja Frans jatkoi:
—Mutta Hannes—jos hän joskus tahtoisi tulla vanhaa kotiansa katsomaan, saisi kai niellä häpeän.
Taas antoi Frans Kustaavalle sulattamisaikaa ja nyt vielä pitemmän. Nähtyään että Kustaava jo alkaa olla tästä uutisesta hämillään ja liikuttelee huuliansa Frans sanoi: Noh', mitä me voimme kadullemme, se on sen näköinen kuin on, mutta voisimme ainakin laittaa tämän oman hökkelimme vähän parempaan kuntoon, ettei hän ainakaan tänne sisälle astuessaan häpeää tuntisi.
Kustaava hämmentyi kokonaan. Hän ei ollut tätä asiaa tullut koskaan vielä ajatelleeksikaan. Nyt kun Frans sen sanoi, tuntui hänestä itsestäänkin aivan mahdottomalta, että Hannes upseerina ollen istuisi näille mustuneen keittiön penkeille ja söisi yhdessä heidän kanssaan heidän ruokakupeistaan kattamattomalta pöydältä. Uusi ajatus tuli niin äkkiä, että Kustaava peräti hätääntyi.
—Sinunhan tämä talo nyt on, kun olet sen minulta vuokrannut, mutta kyllähän minä sinua autan tässäkin asiassa, jos vaan tahdot, sanoi Frans—ja jos vaan enää ehdimme, ärsytteli Frans edelleen.—Syksyllä pitäisi hänen jo olla upseerina ja silloin hän varmaan tulee käymään.