Kustaava rupesi muka jälleen ikkunoita irrottamaan, mutta katse lensi tavan takaa rahille silloinkin kuin käsien olisi pitänyt olla ojennettuina ylös ja silmäin tarkata ikkunain rakoja, joista pumpulit tippuivat. Ei, ei hän voinut jatkaa työtänsä ennenkuin oli ainakin vähän aikaa istunut kirje käsissä. Ja hän istui rahille ja silitteli kirjettä sylissään. Siinä, siinä nyt oli kaikki mitä varten hänen sydämmensä tykki, vastaukset vuosien kysymyksiin ja kaipauksiin: missä sinä olet? mitä ne tekevät sinulle? ajatteletko äitiäsi? tuomitsetko häntä, kun hän on sinut viskannut vieraalle maalle vieraitten ihmisten pideltäväksi?
Kustaava varovasti avasi peukalollaan kirjekuoren kulmaa, aukasi enemmän, kunnes kirje alkoi liikkua, vielä vähäsen repäsi kuoren paperia ja kirje irtausi. Kun ei nyt vaan olisi tullut tehtyä mitään tyhmyyttä, hän ajatteli,—mutta ei malttanut olla avaamatta kirjettä levälleen. Oli siinä sivun verran rakasta töherrystä. Ja tuo on varmaan nimi; sellaisen tapaista Kustaava oli ennen nähnyt Hanneksen kouluvihkojen päällä.
Ettei sentään voinut tietää, vaikka piteli käsissään,—vaikka oma poika oli tuon ja tuon siihen piirrellyt! Kustaavalta putosi kirjotukselle märkää, jonka hän säikähtäen pyyhki siitä pois. Oliko hän jotenkin muita mitättömämpi, huonompi, koska ei elämä ollut hänelle antanut mitä hän olisi nyt pitänyt omaa hengitystänsäkin tärkeämpänä, kykyä saamaan tietää mitä hänen oma poikansa, hänen synnyttämänsä, hänen imettämänsä, hänen kätkyessä heiluttamansa tässä hänen edessään, tässä hänen käsissään hänelle puhui? Frans ja hänen poikansa ja monet lapsetkin lukivat, ja lukivat kuin lystiksensä, ei muun vuoksi kuin saadaksensa tietää sotauutisia ja muuta mitätöntä—Herra Jumala ja taivaallinen isä! jospa Hannes kirjottaakin lähtevänsä sotaan! lämähti nyt Kustaavan mieleen.
Hänen rupesi sydän pelosta niin sykkimään, että täytyi mennä kohta tapaamaan Kerttua kenraalin herrasväen luo, missä Kerttu palveli, vaikkei työaikana saanutkaan käydä palvelijain luona vieraisilla. Ikkunat jäivät auki läpättämään.
Onneksi olivat herrasväki vielä makuulla, kun Kustaava tuli Kertun luo. Toinen palvelija oli mennyt torille ja Kerttu sentähden hoiti tämänkin tehtäviä; seisten hellan luona hän paraillaan odotteli kahvin kiehautumista.
—Nyt en minä jouda, täti kulta, sanoi Kerttu.
Ettei Kerttu säikähtäisi hirmuista uutista, sanoi Kustaava hänelle kohta:
Näin kauheata unta … Hannes vietiin sotaan…
Kerttu rupesi nauramaan:
—Mihin sotaan?