—Turkin sotaan, sanoi Kustaava.
—Voi täti kulta, Turkin sota on jo päättynyt, luuletteko etten minä ole sitä asiaa seurannut.
Kustaavan vierähti kuin kivi sydämmeltä.
—Minulla olisi tässä kirje, sanoi hän asettuen Kertun paikalle hellan viereen, jossa kahvin höyry pannun kantta jo koholle puskutteli.
Kerttu lensi hehkuvan punaseksi; otti nopeasti kirjeen ja silmänräpäyksen siihen katsottuansa kävi Kustaavan kaulaan ja yhtaikaa sekä nauraen että itkien rupesi sanomaan: voi, voi, voi, voi! Sitten nauru voitti ja hän rupesi riemuissaan pyörittämään Kustaavaa ympäri.
—Hannes tulee! Hannes tulee!
Kustaavan piti istua, sillä jalat eivät kannattaneet seista näin suuren uutisen jälkeen. Kaikki meni sekasin hänen päässään. Viiden vuoden perästä äkkiä yhtenä päivänä kaikki on ratkaistu!
Mutta sekasin meni kaikki kyökissäkin. Kello pirisi sisällä. Kahvi kuohui ylitse. Kansi oli jäänyt Kustaavan käteen. Kerttu ennätti paraiksi pelastamaan pannun tulelta. Kahvitarjottimen kanssa Kerttu juoksi sisälle. Kun hän tuli pannua ja leipää hakemaan, oli Kustaava saanut sen jo pyyhityksi, ja ennätti kysymään:
—Milloin?
Leikellessään tulisessa kiireessä ranskanleipää Kerttu selitti yhtaikaa sekä ilosta vapisevana että kahvin kohtalosta närkästyneenä: