—Tyr—kuinka se olikaan, sanoi Hannes.
—Tyr—vän——
—Niin oikein Tyrväntäinen on Kertun oikea nimi. Mutta Fagerlund on sentään toistaiseksi parempi. Neiti Fagerlund.
Nyt rupesi Kerttua yhtä paljon naurattamaan kuin häntä oli itkettänyt. Ja he nauroivat kaikki kolme. Aina kun he taas katsahtivat toisiinsa, täytyi heidän purskahtaa uuteen nauruun, niin että lopulta Hanneskin pyyhki naurun tähden kyyneleitä silmistään ja hieroi niskaansa.
Kunnes Kerttu äkkiä hyppäsi ylös hänen polveltaan, katsoi säikähtäneenä kelloon ja ehtimättä edes hyvästellä juoksi liinaa päähänsä sitoen ulos.
Hänen mentyänsä Hannes tuli jälleen totiseksi, nousi kävelemään, pyyhki otsaansa ikäänkuin tuskitellen, sitten pysähtyi Kustaavan eteen ja sanoi nöyrän hiljaisella äänellä:
—Kenen on tämä talo?
Kustaava vähän säpsähti Hanneksen hiljaista ääntä.
—Puolet on eno Franssin, mutta puolet hän sanoo lankeavan minulle perintönä vaarin jälkeen.
—Rahalla on aina joku pimeä alkuperä, sanoi Hannes raskaasti huokaisten.—Entä viinikauppa?