—Se on nyt minun.
Hannes tuli vielä lähemmäksi äitiä ja osottaen sormella ylöspäin kysyi melkein kuiskaten:
Ja kuka asuu tuolla?
—Ei vielä ketään asu.
—Miksi se siis on rakennettu?
—Mitä me ymmärsimme! Luulimme sinun ottavan Kertun kohta.
Hanneksen vierähti suuri paino sydämmeltä ja koko maailma valkeni. Siis ainoastaan viini-, portteri- ja tupakkikaupalla!
—Ei-ei-ei, sanoi hän ankarasti, kuten aina kun oli hyvillään—siitä naimisesta ei voi tulla mitään. Minä matkustan pois hyvin kauaksi aikaa ja Kerttu muuttakoon heti siitä paikasta. Heti, sanon minä! Ruvetkoon aluksi vaikka ompelijaksi tänne teidän luoksenne.
Sitten hän taas tuli hiljaiseksi ja sanoi:
—He eivät ottaneet minua kaartiin. He sanoivat: kaartiin pääsee vaan kadettikoulusta. Mutta kadettikouluun he eivät päästä muita kuin parempisäätyisiä. Se olkoon heidän asiansa. Minä tahdon nyt siis mennä Pietarin sota-akatemiaan.