Radomirtsassa meille annetut leivät, joiden piti kestämän kahdeksan päivää, olivat jo, niinkuin sanottiin, loppuneet toisena tappelu-päivänä. Sentähden ryhtyivät sotamiehet pyytämään lisää, mutta saivatkin vastaukseksi, ettei vielä ollut kahdeksaa päivää kulunut, jonka tähden sotamiehet saisivat hankkia mistä saivat. Minäkin lähdin siis muutaman kumppanin kanssa läheisiin kyliin, mutta siellä nostivatkin bulgarialais-ukot pystyn, ilmoittaen ett'ei heillä muka ollut mitään. Kun olimme turhaan käyneet useassa paikassa, ei ollut muuta tehtävänä kuin tutkia olivatko ukot puhuneet totta. Tuumasta toimeen. Kirstun kannet auki, muona-aitat samoin; ja me löysimmekin todella ruokaa kyliin. Mutta kun niitä rupesimme kokoomaan niin, kas siitä elämä. Ukot vakuuttivat Jumalan kautta kuolevansa nälkään, jos heidän kakkonsa vietäisiin ja eukot, nepä vasta rymäkän soittivat; emme ymmärtäneet puoliakaan heidän puheistansa, mutta emme sillä niin suurin väliäkään pitäneet. Arvattuamme näiden ruoka-varojen arvon, panimme ukon käteen rahaa ja lähdimme pois, eukko perässämme rupattaen ainakin puolen virstaa, jolloin hän vihdoin palasi takaisin, kuitenkin taukomatta "suutansa pruukaamasta".
Olostamme tällä vuorella, jolla olimme 1000 jalkaa korkeammalla kuin turkkilaiset, mainittakoon vielä, ett'ei ylhäällä mäellä ollut veden tilkkaakaan saatavana, jonka tähden meidän täytyi kulkea virstan alas sen juurelle sitä noutamaan, ja tien huonouden tähden tapahtui usein, että kun mies oli saanut vaskipullonsa täyteen vettä ja päässyt puolen matkaa ylöspäin, meni hän koreastikin nurin niskoinsa ja vesi — maahan. Mitäs siis muuta kuin uutta noutamaan ja takaisin tullessa pitämään tarkkaa huolta, ett'eivät "alammaiset" pettäisi kannettavaansa. Kaksi sotamiestä, jotka Pravetsin varustuksissa olivat saaneet käsiinsä pienen noin 10 kannua vetävän tynnyrin eli ankkurin eli miksi sen sanoisin, alkoivat sillä kantaa vettä vuorelle, mutta ottivat myös palkkiota vaivoistansa, sillä jos joku tahtoi heiltä vaski-pullonsa vettä täyteen sai hän maksaa siitä 5 ja vieläpä 10:kin kopeikkaa, jonka summan monikin maksoi mielellänsä, kuin ei tarvinnut kavuta tuota vihattua mäkeä ylös ja alas.
Meidän asemastamme oli lavea näköala Balkaneihin päin. Edessämme oli Orhanian laakso ja siinä samanniminen kaupunki, kyliä, vainioita ja niiden keskellä Bebresjan kiertelevä joki. Kun turkkilaisten varustukset sekä Orhaniassa että myös Wratsjes'in kylän kohdalla olivat rakennetut toinen toisensa ylipuolelle vuoren rinteelle, saattoi niitä helposti, etenkin tähystimellä eroittaa. Pitkin niiden ympärillä oli vihollisen telttiä pystytettyinä.
Kaikilla Orhanian ympärillä olevilla vuorilla oli turkkilaisten varustuksia ja paikka olikin tärkeä sen tähden, että siitä kulki tie Balkanien ylitse Sofia-laaksoon. Kaikkia varustuksia yhdisti hyvin tehdyt tiet. Kuinka paljon puolustajia niissä oikeastaan oli, ei niin tarkoin tiedetä, mutta kyllä seutu oli varustettu hyvin Plevnan tapaan, jota pienempi väestö puolusti kolmen vertaista ahdistajaa vastaan.
Niinkuin jo sanottiin oli Etropol joutunut kenraali Dandevillen käsiin marraskuun 25 päivänä ja jo seuraavana päivänä käski Gurko saman kenraalin 3:nen armeija-tivisjoonan 2:sen prikaatin, kahden ison tykin ja yhden patterin sekä erään rakuuna-rykmentin ja yhden sotakaivaja-komppanian kanssa valloittaa Wratsjesin vuori-solan. Jo 27 päivänä lähti hän matkalle, aikoen samalla hyökätä vihollisen päälle Sjandornik'in ja Arab-Konak'in luona. Neljän asteen pakkasessa hinasi jalkaväki tykkiä liukasta, jäätikköistä vuoritietä myöden sopiville asemoille ja taistelu alkoi.
Saatuansa tästä tiedon, lähetti kenraali Ellis Moskovan kaartin rykmentin valloittamaan Orhaniata samana päivänä, kun Dandeville oli ajanut vihollisen Sjandomik'iin ja Arab-Konak'iin. Kun turkkilaiset Wratsjesissa pelkäsivät että he tämän liikkeen kautta eroitettaisiin pää-joukoistansa, peräytyivät Wratsjesista, jonka venäläiset heti valtasivat. Kenraali Ellis vei nyt osastonsa (Moskovan rykmentin ja tarkk'ampujaprikaatin) eteenpäin kivitieltä ahdistamaan Arab-Konakia ja Sjandornikia oikealta puolen samalla kun Dandeville hätyytti niitä vasemmalta puolen.
Yöllä 29 päivää vastaan saimme käskyn laahata tykkiä alas Pravets'ista, jonne ne sitten tappelun olivat jääneet ja kuljettaa niitä Wratsjes'iin, samalla kun toinen osasto kulki lähemmäksi vihollisen kimppuun. Tämä käsky ei ollut meille oikein tervetullut, sillä mekin olisimme taasen tahtoneet päästä "miekan mittelöhön", mutta totella täytyi. Päivä oli erinomaisen kaunis vaikka vähän kylmä; hyvään aikaan ehtoopäivällä ehdimme Wratsjes'in kylään, johon jäimme yöksi ennen mainitun Bebresja-joen rannalle.
Kun puolipäivän aikaan kuljimme Orhanian lävitse, kuulimme kellon soittoa jostakin pienestä bulgarilaiskirkosta; tämä tapahtui ensikerran Tonavan eteläpuolella ollessamme. Se vei ajatuksemme kotiimme, jossa usein jonakin kauniina lauvantai-iltana hartaudella kuultelimme kirkonkellon soittoa koto-pitäjissämme. Enemmän kuin mikään suoranainen puhe vaikutti tämmöinen muistelma, että jouduimme mietteihin, jotka olivat vähällä tykkönään meidät vallata; nämät kellon säveletkin semmoiseen ajatukseen veivät ja minä luulen että ne tunteet, joita nämä ajatukset herättivät, saattaa nimittää — kodin-kaipuuksi. Ja niiden seurauksena oli ainoasti yksi toivo, se nimittäin että pian pääsisimme Suomen lempeille saloille takaisin, mutta — turha se toivo oli.
V.
"Suomen vuorella."