"Täältä Haskiöihin olivat kuolleet melkein vielä lukuisammat kuin edellisen päivän marssilla. Kylä, jonka lävitse kuljimme, oli täynnä kuolleita turkkilaisia talonpoikia ja kun kysyimme bulgarialaisilta, kuka ne oli tappanut, vastasivat he pirullisella ylpeydellä: 'Me sen teimme, ja ystävämme sen tekivät.' Haskiöissä nähtiin turkkilaisten sotamiesten ruumiita kaduilla melkein haudattuina kivikasojen alle, joka osoitti että talonpojat olivat heidät kivittäneet, kun he haavoittuneina eivät voineet marssia kauvemmaksi. — — —"
Haskiöin toisella puolella kohtasi meitä vielä kauhistavampi näky. Tuhansien särkyneiden vaunujen ja kärryjen välissä, makuuvaatteiden, talousastioiden ja "koranien" [muhamettilaisten piplia] seassa, oli tuhansittain verisiä, hirmuisesti ruhjottuja ja paleltuneita ihmisruumiita. Täällä näkyi koko perheitä vieretysten murhattuina; vanhoja ja nuoria, miehiä, vaimoja ja lapsia. Muutama ruumis oli vielä vaatteissansa, toisilla oli ainoasti paita päällänsä, useat olivat ihan alastomat.
Useimmat haavat olivat annetut kurkkuihin; ihmisiä oli siis murhattu niinkuin karjaa. Kaikkea mitä täällä kuolon ja kauhistuksen laaksossa osoittihe katsojalle, saattaa tuskin kertoa; ei tarvinnut muuta kuin luoda katse hengettömien vaimojen kasvoihin, niin saattoi heti aavistaa, mitä he olivat kärsineet, ennenkuin kaikkivaltias oli jättänyt heidän ruumiinsa katoavaisuudelle.
Ketkä näitä hirmutöitä olivat tehneet, joista tie Adrianopoliin osoitti kauhistavia todistuksia, käynee mahdottomaksi tuskin milloinkaan varmaan määrätä; varmaa on kuitenkin, että täällä makasi usein vieretysten turkkilaisia ja bulgarialaisia verissänsä. Ainoasti vähäinen osa tästä ihmispaljoudesta saattoi kuolla niistä kranaateista, joita venäläinen ratsuväki ampui siihen hajoittaaksensa tälle pakojoukolle annettua suojelus-väkeä; iso joukko oli myöskin nähtävästi kuollut nälkään ja viluun. Melkein näytti siltä kuin olisivat nämät murhatut perheet ruoan puutteessa ja himojensa innokkaassa kiihossa hyökänneet toinen toistansa tappamaan.
Nyt jo kaatuneihin uhriin oli joka päivä uusia tulevia. Meitäkin vastaan tuli satoja kotipaikoillensa palaavia pakolaisia laihoina, nälistyneinä ja mitä kurjimmassa tilassa. Vaikeinta oli nähdä pieniä lapsia, jotka pelkällä paidallansa ja paljain jaloin astuivat lumessa; niiden äidillä oli itsellänsä tuskin parempaa verhoa. Varmuudella saattoi ennustaa, että useat näistä ihmisistä, ennenkuin ehtivät kotoihinsa, laskivat väsyneen ruumiinsa hangelle — kuolemaan. Ja niilläkin, joiden onnistuisi ehtiä määränsä päähän, mitäpä niilläkään kotinsa hiiltyneillä raunioilla olisi muuta jäljellä, kuin — epätoivo. — — —
Illalla tammik. 25 p:nä, olimme jättäneet nämät hirmu-kuvat taaksemme, kun tulimme Hermanlin kauppalaan, jonne jäimme yöksi.
Seuraavana aamuna jatkettiin matkaa ja päivällisten aikaan, kun kuljimme ihan rautatien ohitse, tarkasti meitä H.K. K:tensa Ylipäällikkö Nikolai, joka rautatietä myöden matkusti Adrianopoliin. Tervehdittyänsä meitä sanoen: "Juva peiva, Finski" päästi hän suustansa sanat: "saatana, perkele", venäjän kielellä vakuuttaen; "jei bohu! bolsje nie magu!" (Jumal'auta! enempää en osaa.) Illalla tulimme Mustafa-pasha-Keupru-nimiseen kylään, jonne jäimme yöksi. Aamulla lähdettiin taasen eteenpäin. Vähän matkaa kylästä tulimme eräälle Maritsan virran lisäjoelle, jonka kevät-tulva oli paisuttanut. Tänne täytyi jäädä seisomaan, kunnes silta oli saatu kuntoon, mutta tämä sama viivähdys pelastikin meidän vaarasta: Moskovan rykmentti, jonka päällikkö pitkäksyi sillan tekemistä, kahlasi joen ylitse ja ehti kaupungin ulkopuolelle noin puolen yön aikaan. Täällä oli iso kasarmi, jonka ylipäällikkö oli määrännyt kaikkien sotajoukkojen asunnoksi. Moskovan rykmentti asettui sitten muutamiin huoneihin, mutta kun miesten oli vilu, tekivät he valkeita laattialle — (tulisijoja ei ollut) ja nukkuivat. Valkea levisi tästä ja poltti koko kasarmin poroksi. Monta sotamiestä haavoittui, monta kuolikin saamistansa palohaavoista. Sitä paitsi joutui yksi sotalippu liekkien uhriksi. Prikaatti pääsi siis viipymisensä tähden vaarasta, joka olisi voinut siltä turmella monta miestä.
Aikaisin aamulla tammik. 27 päivänä, lähti prikaatti matkaan ja päivän valjetessa marssi se kaikuvin soitoin ja liehuvin lipuin Adrianopoliin, jossa Gurko oli sitä vastassa ja tervehti sitä. Hänellä olikin syytä osoittaa tyytyväisyyttänsä sotureille, jotka kuudessa päivässä olivat marssineet Filippopolista Adrianopoliin, jota väliä on 180 virstaa.
Adrianopoli, turkinkielellä Edineh, sultaanin vanha pääkaupunki, on Maritsa-virran rannalla, joka tässä on leveä ja virtainen sekä jonka ylitse on rakennettu kolme isoa kivisiltaa. Siinä näkee paraastaan pelkkiä, matalia savettuja puurakennuksia. Korkeampiakin puu-pytinkiä näkee kuitenkin isompien katujen varrella.
Merkittävä on Sultaani Selim 2:sen moskee, joka on koko Turkin valtakunnan kauniin temppeli. Se on mainion osmanilaisen rakennusmestarin tekemä ja sen kupu on laveampi kuin mainion Sofia-moskeen Konstantinopolissa, jota kuitenkin rakennustaidon suhteen mainitaan kirkkorakennuksen esikuvaksi. Toinen huomattava paikka Adrianopolissa on sen iso kauppapuodisto.