Samoin kuin isäni saattoi meidät kotona tilaisuuteen tutustumaan melkein koko sanomalehtikirjallisuuteen, tarjosi hän meille enimmät kirjateokset, joita maassa ilmestyi. Sellainen kirjallinen harrastus ei siihen aikaan ollut taloudellisestikaan murjova. Kotimaisen teoksen ilmestyminen oli harvinainen merkki — ilmiö; sellaisen tekijää pidettiin merkillisenä miehenä.
Kun koetan muistella, mitä arvokkaampia kirjallisia uutuuksia 1830-luku tarjosi, niin kääntyy ajatukseni taas Runebergiin. Ensimmäinen vihko hänen runojaan (Dikter) ilmestyi huhtikuussa 1830 ja saman vuoden jouluksi saapuivat hänen servialaiset kansanlaulunsa samaan aikaan kuin J. J. Nervanderin käännös Baijerin kuninkaan Ludvigin runoista. En voi sanoa, että näiden runoteosten ilmestymispäivän muistaisin, mutta selvästi on mielessäni vielä Runebergin runojen kaunis kansilehti, joutsen, joka ilta-auringon valossa ui yli lehtevärantaisen lahden. Usein viisivuotias poika tätä kuvaa katseli ja luki sen alta "Joutsenen" viimeiset säkeet.
Tästä ajasta asti muistan, kuinka Runebergin runoutta yleisesti ihailtiin. Joskin Tegnér oli sen ajan runoilijain kuningas pohjolassa ja sekä veljeni että siskoni osasivat ulkoa Fritiofin sadun ja muitakin hänen runoteoksiaan, ja joskin vanhemmilleni Franzénin runot olivat rakkaimmat ja Choraeuksen runot lapsuudenajan lemmikit, niin oli sekä vanhempain että nuorempain sydämmissä sijaa Runebergillekin. Kun tämä 1831 sai Ruotsin akatemian toisen palkinnon runostaan "Hauta Perhossa", vastaanotettiin se tieto suurella riemulla; akateemisilla palkinnoilla oli silloin toinen merkitys kuin nyt. Kun Hirvenhiihtäjät ilmestyivät (syyskuulla 1832), niin ei se yleisölle ollut mikään yllätys: kaikki sitä tiesivät odottaa, sillä runoilija oli edellisenä vuonna lehdessään julaissut siitä pitkiä otteita suositellakseen sitä yleisölle ja kenties saadakseen neuvoja korjatakseen mahdollisia virheitä. Jokainen käsitti heti alusta Hirvenhiihtäjät suureksi runoteokseksi. Se oli tosin aivan toista maata kuin Fritiofin satu ja muut sen ajan runouden helmet: kuusmittainen runo tuntui vieraalta, Mutta sisällys oli sitä kodikkaampaa. Siitä tunnettiin heti oma maa ja oma kansa, jota ei ennen runoista oltu löydetty, paitsi Saarijärven Paavon hallaisilla mailla. Olemme suomalaisia, niin lauloi runoilija ensi kerran — ja se ymmärrettiin.
Toinen osa Runebergin runoja, joiden joukossa oli m.m. Hauta Perhossa, ilmestyi kesällä 1833. Sen julkaisi runoilija Vaasan, Oulun ja Kuopion läänien hätääkärsiväin hyväksi. Ja niin pieni oli vielä se yleisö, joka osti noin etevän runoilijan teoksia, että Runeberg piti välttämättömänä edeltäkäsin tilauttaa runovihkonsa. Tässä, ajalle kuvaavassa, tilausilmoituksessaan sanoi hän m.m.: "Ettei yrityksestä kertyvää rahamäärää pienennettäisi tarpeettomani liikakappaleiden kautta, ei suurempaa painosta oteta, kuin mitä käteisellä rahalla tilataan; kumminkin aijotaan sen lisäksi painattaa sata kappaletta myötäviksi Ruotsissa kirjakauppain kautta myöskin hätääkärsiväin hyväksi". Vielä mainittiin, että teosta tulisi seuraamaan painettu tilaajain luettelo ja pyydettiin, että tilauslistat niin pian kuin mahdollista lähetettäisiin yliopistoon Pohjolaiselle osakunnalle, "joka on päättänyt lahjoittaa ainakin teoksen painatuskustannukset ja, jos tilauksia tulee vähän, myöskin paperin". — Näkyyhän, että siihen aikaan ei runoiltu rahan ansiosta!
Vielä saman aikakauden kuluessa, josta nyt puhun, v. 1836, julkaisi Runeberg "Hannansa". Samoin kuin "Runojen" ensi osaa koristi tätä teosta kansikuva, joka oli tehty runoilijan langon F. Tengströmin paria vuotta aikasemmin perustamassa Suomen ensimmäisessä kivipainossa. Piirustanut sen oli P. A. Kruskopf. Kuva, joka esitti runoelman molempia nuoria rakastavia kihlautumisensa ensi hetkenä, ei ollut missään suhteessa mestariteos, vaan ainakin kymmenvuotinen poika saattoi sitä ihailla samanverran kuin vanhemmat itse runoa, sen voin vakuuttaa. Hanna hankki Runebergille vielä enemmän suosijoita ja ihailijoita kuin hänellä ennen oli ollut.
Olen nyt maininnut kaikki, mitä Runeberg julkaisi 1830-luvulla, eikä sitä vähän ollutkaan. Jo aikasemmin olen viitannut Kalevalan ilmestymiseen 1835 ja sen merkitykseen. Muuta mainittavaa ei paljoa olekaan 30-luvun kirjallisesta tuotannosta, Mutta Runeberg ja Kalevala riittävätkin tekemään tuon vuosikymmenen taiteajaksi Suomen kirjallisuudessa ja Suomen kansallisessa historiassa.
Muista samaan aikaan ilmestyneistä teoksista ovat kumminkin mainittavat eräät historialliset teokset, jotka olivat itsessään arvokkaat ja joita meidän talossa isä ja pojat erityisellä innolla lukivat. V. 1833 julkaisi J. J. Tengström "Nuoremman Gezelion muistot"[6] ja 1838 "Suomen yliopiston entisten varakanslerien, tiedekuntain jäsenten ja apuopettajain kronoloogiset luettelot yliopiston perustamisesta sen toiselle vuosisadalle". Samoin julkaisi arkkipiispa Tengströmin toinen vävypoika ja oppilas historian alalla V. G. Lagus 1834 "Turun hovioikeuden historian" ja seuraavina vuosina "Asiakirjoja Suomen kirkkohistorian valaisemiseksi". G. Reinin "Suomen entisyys kronoloogisesti esitettynä" (1831) ja A. I. Arvidssonin 1832 ilmestynyt pieni "Suomen historian ja maantieteen oppikirja" olivat tarpeellisia ja tervetulleita isänmaan tuntemisen oppaita ja samoin oli laita sen ensimmäisen Suomenmaan tilaston yrityksen, jonka Rein saksaksi julkaisi 1839 nimellä "Statistische Darstellung". Laillaan tärkeä teos oli myöskin F. P. v. Knorringin "Vanha Suomi eli entinen Viipurin kuvernementti" (1833); sama tekijä julkaisi sitäpaitsi 1832 "Suomen sotakoulujen historiikin".
J. V. Snellman alotti kirjailijauransa julkaisemalla lentokirjan "Spanska flugan", jonka I:nen vihko ilmestyi 1839 ja jonka ankara, kriitillinen voide monella taholla kirveli. Jo ennen, 1837, oli hän julkaissut teoksensa "Logiikan esittämisen koe" ja muuten oli hän tullut tunnetuksi kieltäytyessään rupeamasta viranomaisten toimesta kahtia jaetun Pohjolaisen osakunnan toisen puoliskon kuraattoriksi sekä niiden pitkien rettelöjen kautta, joita siitä punoutui. Jotenkin samaan aikaan esiintyi myöskin Fredr. Cygnaeus runoilijana, ja esteetikkona: hän julkaisi 1837 ensimmäisen kirjasensa "Jääkynttilät"; tunnetuksi tuli hän myös pitäessään jäähyväispuheensa Suomen kadeteille ja puheen kemian professorin P. A. Bonsdorffin hautajaisissa, jotka molemmat puheet painettiin ja herättivät suurta vastakaikua.
Lainopillisella alalla oli J. G. v. Bonsdorffin "Suomen Suuriruhtinaanmaan Kameraalilain oppi", joka 1833 ilmestyi kolmena suurena nidoksena, tärkeä ilmiö. Meidän talossa, jossa isäntä oli kameraalimies ja tekijän virkaveli, huomattiin tätä teosta erityisesti ja sitä huomiota lisäsi suuressa määrin Nordströmin ennenkerrottu ankara arvostelu ja siitä johtunut väittely. — Lainopillista kirjallisuutta edustivat muuten asetuskokoelmat, joita vähinerin ilmestyi: v. 1833 julkasi R. Trapp käytännöllisen lainopillisen käsikirjan, nimellä "Nuori lakimies", ensimmäinen laatuaan Suomen kansalaisille.
En saa lopuksi unhottaa silloisen ministerivaltiosihteerin kreivi Rehbinderin 1836 ulosantamaa "Alamaista kertomusta Suomen suuriruhtinaanmaan tilasta ja hoidosta vuodesta 1826 nykyiseen aikaan", huomattava julkaisu, jommoisia valitettavasti sittemmin ei ole ilmestynyt.