Tässä puheenalaisilta ajoilta on kumminkin vielä mainittava eräs tilaisuus, jota kaikki siinä olleet ovat unhottumattomaksi kuvanneet ja jossa nähtiin, että jalo, isänmaallinen into kyllä saattoi leimuta senkin ajan akateemisessa nuorisossa. Tarkoitan ylioppilaskunnan toukok. 8 p. 1837 n.s. Säästöpankissa toimeenpanemaa jäähyväisjuhlaa Runebergin kunniaksi, jonka ennen pitkää tuli siirtyä Porvooseen. Siellä selvästi julkilausuttiin niinhyvin surun ja kaipuun tunne rakastetun opettajan poislähdön johdosta, kuin mielissä vallitseva harmi niiden olojen johdosta, jotka pakottivat yliopiston luopumaan parhaasta koristeestaan. Hehkuvia puheita pidettiin, Lauri Stenbäckin runoja laulettiin ja koko juhlassa, jota kesti kaksitoista tuntia, kuuluu vallinneen niin lämmin mieliala, että semmoista ennen ei oltu tunnettu.
* * * * *
Yliopisto- ja ylioppilaselämän tapauksista samoinkuin kaikesta muusta merkillisestä, jota sattui pääkaupungissa, Suomessa yleensä ja koko maailmassa, sain lapsuudestani saakka tietoja perheenkeskeisistä keskusteluista. Ateriain aikana ja muulloinkin perheen koossa ollessa puhuttiin aina vilkkaasti päivän uutisista, suurista valtiollisista ja kirjallisista asioista ja pienistä perhekaskuista.
Olihan siihenkin aikaan kyllä jo sanomalehtiä, mutta niissä ei silloin, kuten nyt, ollut uutisia eikä mielipiteitä. Mitä sanomalehtiä maassa yleensä oli, niitä oli kaikkia aina meidänkin talossa. Isäni oli näet niitä harvoja, jotka aina tilasivat jokaisen sanomalehden, joka maassa ilmestyi, nim. ruotsiksi, suomalaisista lehdistä ei siihen aikaan, lukuunottamatta Lönnrotin Mehiläistä, ollut paljo puhumistakaan. Joka päivä, tullessaan kotiin senaatista noin klo 2 tienoissa, oli hänellä povitaskussa kaikki päivän sanomalehdet, kaupungissa ilmestyneet ja postissa saapuneet, eikä povitasku siitä ollut ensinkään pullollaan.
Sillä sanomalehtiä ei ollut paljo eikä ne olleet suuria. Muoto oli kaikilla sama: noin puolentoista neliökorttelin koko. Numeron muodosti neljä sellaista, kahdelle palstalle jaettua sivua, — joskus, poikkeustapauksissa, seurasi lisälehti. Joka arkipäivä ilmestyi Finlands Allmänna Tidning; Helsingfors Tidningar ja Helsingfors Morgonblad ilmestyivät molemmat kahdesti viikossa, ei toki samoina päivinä. Kahdesti viikossa ilmestyivät molemmat Turunkin lehdet, Åbo Tidningar ja Åbo Underrättelser (kumpasenkin nimikuvaa koristi, omituista kyllä, suuri leväsiipinen kotka), samoinkuin Borgå Tidning, joka syntyi 1838.[5]
Paljo ei saata otaksua näiden lehtien sisältäneen, vaan niiden saapumista odotettiin kumminkin jännityksellä aina puolenpäivän aikaan. Nuo pienet lehdet kiertelivät kädestä käteen, ennenkuin ruokapöytään käytiin, jopa päivällisen aikanakin, ja sen päätyttyä oli lehden koko sisältökin tavallisesti loppuunnautittu. Virallisesta lehdestä oli ehkä saatu tietää jotakin merkillistä valtiollista, jota oli tapahtunut pari viikkoa sitten — sillä lennätinlangoista ei vielä tietty mitään eikä posti Pietarin kautta tuonut ulkomaisia lehtiä kuin kahdesti viikossa. — Helsingfors Tidningar'eitä kutsuttiin "juorulehdeksi" ja siihen oltiin tyytyväisiä, jos sen toimittaja oli "huhun mukaan" saanut kerrotuksi jonkun senaatissa äsken tapahtuneen nimityksen, jota suullinen huhu ei vielä ollut ehtinyt tehdä aivan tunnetuksi. Jos lehti sen lisäksi tiesi kertoa jostakin pidettävästä konsertista taikka muusta huvista, taikkapa sään muutoksesta eli muusta kaupungin tapahtumasta, niin katsottiin sen täyttäneen kaikki sellaisen lehden vaatimukset, jonka tehtävä kaupungin varsinaisena ilmoituslehtenä oli sen tärkein. Maaseutulehdistä luettiin Åbo Underrttelsejä, niin kauan kuin Lars Anell niitä toimitti, koko paljo; naisista se lehti oli erittäin hauska, siinä kun oli hyvin käännettyjä pikkukertomuksia sekä vereksimpiä "Pariisin muoteja"; lehdessä oli muuten luotettavia nimitysasioita sekä merenkulku-uutisia. — Mutta tunnustetusti paras lehti oli Helsingfors Morgonblad, — sen lukemiseen meni enin aikaa.
Tämän lehden toimittajana sen alusta asti 1832 oli, kuten tunnettu, Johan Ludv. Runeberg aina vuoteen 1837. jolloin hän siirtyi Porvooseen. Vielä muistan hyvin sen riemun, jolla tuota uutta lehteä tervehdittiin, kuinka sievänä sitä jo ulkopuoleltakin pidettiin, siinä kun nimikuvana oli avonainen kirja maapallon ja laakeriseppeleen välillä. Vaan sisältöä tietysti enin ihailtiin. Runebergin nimellä oli silloin jo hyvä ja mahtava sointu. Ja tiedettiin, että hänen takanaan oli piiri nuoria miehiä, joiden joukossa yliopiston lahjakkaimmat, kuten Nervander, Nordström, Cygnaeus, Lille y.m. Syystä odotettiin lehdestä paljo eikä toiveissa petyttykään.
Runebergin Morgonbladissa sai miltei joka maanantai ja perjantai lukea jotakin, josta todellakin kannatti puhua, eikä ainoastaan päivällispöydässä, vaan vielä paljo jälestäkinkäsin, olipa paljo, josta voi puhua vielä tänään ja vielä kauan. Milloin siinä oli joku Runebergin oma runoelma taikka Nervanderin, Cygnaeuksen tai Stenbäckin taikkapa joku Lillen onnistunut tilapää-runo: milloin käännöksiä Kalevalasta taikka jostakin kauniista, lyyrillisestä kansanrunosta. Jonakin päivänä huvitti Runeberg lukijoitaan laskettelemalla leikillisiä mietelmiään uusimmasta ruotsalaisesta kaunokirjallisuudesta, toisena kirjoitti hän vakavia ja syvällisiä artikkeleitaan rva Lenngrenistä. Almqvistista j.n.e. Ja kun hän julkaisi jonkun kertomuksistaan, oli siitä yhtä paljo iloa ja nautintoa nuorimmille kuin vanhimmillekin lukijoille. Kuinka kilpailtiinkaan, kuka ensiksi saisi käteensä numeron, jossa oli palanen Runebergin "Tulipaloa" taikka "Salakuljettajaa", "Kaksintaistelua" tai muuta hänen kertomustaan. Yhtä suurella ilolla vastaanotettiin hänen näytelmällinen pilajuttunsa "Kosija maalta" sekä käännöksensä "Katso kuvastimeen". Hartaalla jännityksellä luettiin "Vanhan puutarhurin kirjeet" ja ne herättivät pitkällisiä ja vakavia keskusteluja. — Mutta paitsi kaikkea, mitä Runeberg itse kirjoitti, sisälsi hänen lehtensä monia muiden kirjoittamia arvokkaita historiallisia ja kirjallisia artikkeleita, Lönnrotin ja Nervanderin matkakirjeitä y.m. Muistanpa m.m. millä mielihalulla luettiin J. J. Nordströmin perinpohjaisia ja arvokkaita "Muistiinpanoja matkalta Helsingistä Rääveliin"; niinikään herätti saman kirjoittajan perusteellinen ja ankara v. Bondsdorffin kameraalilainopin arvostelu tavatonta huomiota ja se oli vastauksineen ja vastineiden vastineineen miltei ensimmäinen arvostelusota sanomalehdistössämme. Pikkumainen, nalkuttava sanomalehtipolemiikki ei ollut vielä muotiin päässyt; vasta Runebergin lähimmän seuraajan toimittaessa Hels. Morgonbladetia ruvettiin tätä sanomalehtiurheilua viljelemään, etenkin teaatteriarvosteluissa, koska molemmat lehdet. Hels. Morgonblad ja Hels. Tidningar, siinä asiassa alinomaa sattuivat olemaan eri mieltä. Sittemmin tämä urheilu nopeasti kehittyi ja on kehittynyt viime aikoihin asti.
Jos siis sanomalehdistössä lapsuuteni aikaan oli koko runsaasti hyvää lukemista, niin ei se kumminkaan vielä ollut erittäin herättävää laatua. Siinä oli paljo kertomuksia kotimaasta ja sen historiasta, vaan ei mitään, joka olisi erittäin kehottanut ja innostanut kansalliseen ja valtiolliseen elämään. Ei myöskään kirjoituksia yhteiskunnallisista kysymyksistä. Sanomalehtimiehet varoivat sellaiseen koskemasta. Elettiin, kuten olen sanonut, pelon aikakaudessa.
* * * * *