Se kaikki aaveenpelko, jota yläilmoissa oli, ei ollut kumminkaan voinut ehkäistä sellaisia innostuksen ilmiöitä, kuin varojenkeräystä sotavanhusten ja ylioppilastalon hyväksi — molempia näitä tarkoituksia varten pidettiin vielä vuosina 1859-61 Helsingissä kirjallisia iltamia esitelmineen ja lausuntoineen, sekä konsertteja ja lauluiltamia joukottain — eikä voitu ehkäistä myöskään sitä uutta kansallista heräystä, joka syksyllä 1859 pantiin toimeen muistopatsaan pystyttämistä varten Porthanille. Tämän tuuman oli ensiksi herättänyt Fr. Cygnaeus ja kolme vuotta oli kuvanveistäjä C. Sjöstrand jo sitä patsasta muovaillut. Suomalaisen kirjallisuuden seura oli ottanut tämän aatteen toteuttamisen tehtäväkseen ja kun Sjöströmillä nyt oli suunnitelmansa ja mallinsa valmiina, katsottiin ajan tulleen ryhtyä tarvittavia varoja kokoomaan kansallisen keräyksen kautta. Listoja lähetettiin yli koko maan. Ja muullakin tavalla koetettiin eri tahoilla edistää tuota isänmaallista yritystä. Helsingissä toimeenpantiin tätä tarkoitusta varten maalisk. 16 p:nä, Porthanin kuolinpäivänä, konsertti, joka muodostui hyvin juhlalliseksi. Fr. Cygnaeus oli tätä tilaisuutta varten kirjoittanut juhlarunon Porthanin kunniaksi; Fr. Pacius oli runoon säveltänyt erittäin ihanan musiikin ja sen arvokasta esittämistä varten koonnut ja harjoittanut köörin ja orkesterin, joka oli suurempi kuin mitä Helsingissä koskaan ennen oli nähty. Erilaisia juhlia järjestettiin samoihin aikoihin myöskin muilla paikkakunnilla. Mutta riittäviä varoja ei kumminkaan saatu ennenkuin seuraavana vuonna, 1861, jolloin suurta hälytyskelloa soitettiin ja Porthanin syntymäpäivää, marrask. 9 p:ää, vietettiin juhlilla ja rahankeräyksillä melkein jokaisessa maamme kylässä.
* * * * *
Niitä isänmaallisia pyrintöjä, jotka 1850-luvun viime vuosina pääsivät vauhtiin, oli myöskin kotimaisen teaatterin synnyttäminen. Tämän pyrinnön ahjona oli ylioppilasten dramaattinen yhdistys. Yhdistys ei ollut lamautunut siitä huonosta onnesta, joka, kuten edellä on kerrottu, senssuurin taholta kohtasi erästä sen keväällä 1858 esittämää kappaletta, vaan päätti se rohkeasti taas seuraavana kevännä julkisuudessa esittää näytäntöjä. Nyt oltiin jo siksi rohkeita, että laadittiin melkein yksinomaan suomenkielinen ohjelmisto. Eikä sen pienempää kappaletta ajateltu kuin suuren Holbergin viisinäytöksistä komediaa Erasmus Montanusta, josta P. Hannikainen jo aikusemmin oli laatinut meikäläisiin oloihin sovitetun suomennoksen nimeltä Antonius Putronius "Kanavaan" ja jota Ahlqvist ja O. Toppelius vieläkin olivat muodostelleet. Se päätettiin nyt Toppeluksen johdolla antaa ilman naisnäyttelijäin apua. Sen ohessa otettiin ohjelmaan pieni ruotsinkielinen J. J. Wecksellin alkuperäinen kappale nimeltä "Kaksi ylioppilasta runoja keräämässä". Nämä kappaleet esitettiin Helsingin teaatterissa huhtikuun lopulla ja toukokuun alulla 1859 kahdessa viikossa viisi kertaa täpötäydelle huoneelle. Helsingin yleisö huomasi, että suomenkieli ei ollut sille niinkään vierasta, kuin moni kenties oli luullut. Antonius Putronius, jonka pääosaa näytteli S. W. Hornborg (sittemmin senaattori), herätti erinomaista suosiota; sitävastoin tuota pientä ruotsinkielistä kappaletta, — jossa tekijä itse näytteli naisosaa — syystä ankarasti arvosteltiin eikä sitä viimeisessä näytännössä enää esitettykään.
Ylpeänä siitä, että se pääkaupungin näyttämöllä näin menestyksellä oli esiintynyt, oli ylioppilasteaatteri jo valmis lähtemään "Putroniuksineen" muuallekin, ainakin Turkuun; mutta kanslerinvirastosta Pietarista tullut kielto teki lopun tästä suunnitelmasta. Yhtä haihtuva oli toinen rohkea tuuma, joka näyttelijöille ehdotettiin, että he näet omistaisivat koko työnsä ja tulevaisuutensa kansalliselle näyttämölle, kotimaiselle teaatterille. Sen sijaan päätti dramaattinen yhdistys, edistääkseen edes kotimaisen näyttämön syntymistä, luovuttaa suurimman osan annetuista näytännöistä kertyneistä tuloista, noin 500 hopearuplaa, teaatterikoulun[57] hyväksi, taikka, kuten lahjakirjassa sanottiin "sellaisen Helsinkiin perustettavan oppilaitoksen apurahaston pohjaksi, jossa suomalaiset oppilaat saavat dramaattisille näyttelijöille tarpeellista opetusta". Tämä lahja, niin toivottiin, toisi ehkä muita jälessään, joten rahasto pääsisi kasvamaan. Varojen tallentaminen ja käyttäminen uskottiin aluksi professoreille Fr. Cygnaeukselle ja Z. Topeliukselle sekä yhdistyksen kahdelle toimeliaimmalle jäsenelle. A. Toppeliukselle ja C. Mannerheimille toimeksi.
Eikä teaatterikouluaate seuraavina vuosina unhottunutkaan. Toukokuussa 1860 annettiin tätä tarkotusta varten kuusi n.s. amatöörinäytäntöä, osaksi suomenkielisellä, osaksi ruotsinkielisellä ohjelmalla. Kahdessa viime näytännössä, jotka annettiin promotsioonin edellä, esitettiin taas "Antonius Putronius" melkein samalla miehistöllä kuin edellisenä vuonna ja samalla menestyksellä. Myöskin Turussa, Viipurissa ja muissa kaupungissa koottiin seuranäytelmillä apurahoja teaatterikoulurahastoon. Mutta ylioppilasten dramaattinen yhdistys nukahti pian eikä enää herännytkään.
* * * * *
Mainitsin promotsioonin. Se promotsioonijuhla, joka nyt, toukok. 31 p. 1860, vietettiin historiallis-kielitieteellisessä ja fyysillis-matemaattisessa tiedekunnassa, jotka vielä eivät olleet yhtyneet, ei jäänyt erityisyyksiään vaille yhtävähän kuin v:n 1857 promotsiooni.
Yliopiston hallintomiehet olivat edeltäkäsin pitäneet huolta, ettei mitään kutsumusta Ruotsin yliopistojen nuorisolle eikä muuta sellaista saisi tulla kysymykseen. Mutta kuitenkin satutti kohtalo niin, että nytkin eräs vieras Ruotsista tuli vilkastuttaneeksi ja kohottaneeksi tätä akateemista juhlaa. Kahta vanhusta, korkeasti kunnioitettua maamiestä, jotka molemmat kauan olivat olleet Suomesta poissa, saatiin nyt täällä vihkiäisvieraina tervehtiä ja he lisäsivät juhlan loistoa. Samalla höyrylaivalla saapuivat, toukok. 26 p:nä, nämä molemmat vieraat, maaherra Gustaf Montgomery, v:n 1808 sodan historioitsija ja itse tämän sodan sotavanhuksia, sekä valtioarkistonhoitaja J. J. Nordström, jota ei Suomessa oltu nähty sittenkuin hän 1846 jätti opettajavirkansa yliopistossamme. Taaja ihmisjoukko, ylioppilaat etunenässä, oli kokoontunut höyrylaivaa vastaan; innostus, noita kalliita vieraita nähtäessä, oli sanomaton; korkealle kajahti laulu, riemu- ja hurraahuudot. Itse vihkiäisissä ja sitten useissa tilaisuuksissa seuraavina päivinä olivat nuo kaksi Suomen poikaa lämpösten suosionosoitusten esineenä. Kesäk. 2 p:nä annettiin heidän kunniakseen Kaivohuoneella juhlapäivälliset, joihin otti osaa noin 150 kaupunkilaista ja matkustajaa. Nordströmille siellä puhui F. L. Schauman, Montgomerylle Fr. Cygnaeus, molempain kunniaksi oli B. O. Lille kirjoittanut runon, joka laulettiin. Sekä surun että ilon kyyneleitä kimalteli monen silmissä.
Nordström palasi muutaman viikon täällä viivyttyään Hämeen ja Turun kautta Ruotsiin. Montgomery, joka 70 vuoden ijästään huolimatta oli juhlatilaisuuksissa yhtä pirteä ja reipas kuin nuorimmat joukossa, hän viipyi vielä muutamia päiviä Suomessa ja kävi sillävälin Porvoossa Runebergin luona, joka myös oli ollut vihkiäisjuhlan innostusta lisäämässä. Porvooseen häntä seurasi joukko nuorempia ja vanhempia miehiä, jotka häneen olivat lähinnä tutustuneet. Siellä, Runebergin luona, muutamia herttasia hetkiä vietettiin, erinomaisen juhlallisiakin hetkiä sen puolesta, että siellä kuulimme runoilijan itsensä v. 1808 sotavanhukselle lukevan muutamia Vänrikki Stoolin vielä painamatta olevia lauluja.
Mutta ei ainoastaan noiden kahden vanhan suomalaisen käynti syntymämaassaan tehnyt v. 1860 promotsioonia muistettavaksi. Juhla antoi vielä aihetta tapahtumaan, joka ei jäänyt valtiollista merkitystä vaille.