Nuorten maisterien piti, kuten tavallisesti, pitää vihkiäistanssiaiset. Mutta oli luovuttu tuosta vanhasta tavasta kutsua tanssiaisiin valtiokalenterin mukaan kaikki korkeimmat viranomaiset perheineen: nyt kutsuttiin ainoastaan vihittyjen persoonallisia tuttavia. Maan kenraalikuvernöörikin jäi siten kutsumatta: ja tämän kutsun välttäminen olikin ehkä koko tanssiohjelman muuttamisen varsinaisena syynä. Mutta tällainen kutsukysymys ei saanut mennä huomaamatta. Kreivi Berg palasi pari päivää ennen promotsioonia Pietarista — jossa hän oli tehnyt tilin käynnistään Tukholmassa hallitsijansa edustajana Kaarlo XV:n kruunajaisissa — ja huomasi nyt, että nuoret vihittävät olivat jättäneet hänet tanssiaisiin kutsumatta. Se oli loukkaus, jota kuumaverinen kreivi piti miltei kapinana korkeinta valtaa vastaan. Raivoissaan hän siitä sähköittää Pietariin ja kohta tulee sieltä nuorille maistereille kielto pitää vihkiäistanssiaisia.
Kielto saapui päivää ennen promotsioonia äkillisenä salamaniskuna hämmästyttäen tuon tavallista lukuisamman juhlayleisön. Ja se salama sai tulenkin syttymään. Sellaista kiihkoa, sellaista tulta kuin tuona promotsioonin edellisenä päivänä, on harvoin havaittu suomalaisten mielissä. Kaikki oli tanssiaisia varten valmiina ja nyt niitä ei saataisikaan pitää, — ainoastaan hänen vuoksensa. Se oli jo liikaa, sitä ei voitu sietää. Naiset raivosivat, ymmärrettävästi kyllä, yhtä pahasti kuin miehet. Kenraalikuvernöörin talon edustalla esplanaadissa seisoi pitkin päivää ihmisjoukkoja, matkustajia ja kaupunkilaisia, miehiä ja naisia, jotka kukin tahollaan neuvottelivat siitä mitä olisi tehtävä. Mikä teki minkin ehdotuksen ja vihdoin keksi joku sen neuvon, että tanssiaiset, joita nuoret maisterit eivät saaneet antaa, pantaisiin toimeen heidän miespuolisten kutsuvierastensa puolesta. Ja siihen yhtyivät kaikki. Yhtäkkiä muodostui komitea, jonka etunenässä oli tuo kaikkia kansalaisten toimia vilkkaasti harrastava kreivi Creutz ja joka ryhtyi tarpeellisiin valmistuksiin sekä tarjosi tilaisuuden ilmoittautumiseen. Jo muutamain tuntien kuluessa oli yli 430 henkeä ilmoittautunut osallisiksi. Tanssiaiset siis pidettiin samana päivänä ja tuntina ja samassa huoneustossa (Seurahuoneella), jossa ne alkuaan olivat aijotut pidettäviksi, kutsujat vain olivat kutsuttuja. Ja kun isäntiä oli mainittu määrä, kutsuttuja maistereita ja ylioppilaita 350 ja kutsuttuja naisia 8-900, ja kun mielet kreivi Bergin toimenpiteen takia olivat innostuneet, muodostui näistä pidoista varmaankin suurenmoisimmat promotsioonitanssiaiset, mitä koskaan on pidetty.
Maan korkein hallitusmies istui linnassaan ja katseli kuinka yleisö ajoi niihin tanssiaisiin, jotka hän oli kieltänyt, viettääkseen niitä — ilman häntä. Sellainen mielenosoitus, sellainen hänen virkamahtinsa halveksiminen oli liian julkeaa: sen täytyi piankin tulla tunnetuksi Pietarissa ja Talvipalatsissa. Mitä oli tuon suuttuneen kreivin nyt tehtävä? Hänen luonteensa mukaista ei ollut tunnustaa, että hän itse lyhytnäköisyydellään oli aiheuttanut tämän mielenosoituksen. Sen sijaan koetti hän pelastaa kunniansa esittämällä mitä pikimmin asian sen vaarallisen vallankumouksen oireeksi, joka parhaillaan leveni koko maassa ja erityisesti sen yliopistossa. Hän kiirehti sen vuoksi Pietariin. Mutta pari päivää ennen häntä oli sinne jo ehtinyt varakansleri Munck ja hän oli onnistunut yhdessä Armfeltin kanssa esittämällä asiat todellisessa valossaan tehdä tyhjiksi kenraalikuvernöörin myrkylliset hankkeet.
Kenraalikuvernöörin ja ministerivaltiosihteerin välit olivat jo sitä ennen olleet huonot. Mutta siitä ajasta olivat he auttamattomia vihollisia. Nyt oli vain koetettava, kumpi heistä saisi sysätyksi toisensa syrjään. Vehkeiden arkaan taitoon olivat he molemmatkin perehtyneet. Mutta Bergin vehkeissä oli liian usein huomattu sangen selvää totuudenrakkauden puutetta. Ja tämä puute se hänet lopullisestikin kaatoi.
* * * * *
Helsingin elämän merkittävimpiin tapahtumiin v. 1860 kuului tuon kauan ikävöidyn teaatteritalon valmistuminen ja vihkiminen.
Vanhassa teaatteritalossa oli syksyllä 1858 ja keväillä 1859 edellä mainittu Anderssonin seurue yhä esiintynyt. Tässä seurueessa sai nyt Helsinki ensi kerran tutustua neiti Hedvig Ch. Forssmaniin, joka sittemmin rouva Raana sai niin tärkeän sijan teaatterimme historiassa. Talvikaudeksi tänne asettui Schwartzin & Dahlgrenen seurue, joka ei yleisön vaatimuksia tyydyttänyt ja sitten sisällisten levottomuuksien takia keväillä 1860 täällä hajaantui.
Oli jo väsytty näihin alituisesti vaihtuviin kierteleviin teaatteriseurueihin ja katsottiin ajan tulleen, että Helsinki hankkisi itselleen pysyväisen ruotsalaisen näyttelijäkunnan, josta sitten vähitellen kotimainen dramaattinen teaatteri voisi muodostua. Kotimaisesta teaatterista eivät uneksineet ainoastaan ylioppilaat; vanhemmatkin näytelmätaiteen ystävät kirjoittivat ja keskustelivat innolla asiasta, Välttämättömin ehto oman teaatterin tulevaisuudelle oli kumminkin uusi, arvokas teaatteritalo, siitä oli jo kauan oltu yhtä mieltä. Ja tämä ehto oli nyt toteutumaisillaan.
Uusi teaatteritalo, jonka perustustyöt olivat alkaneet keväillä 1858, alkoi syksyllä 1860 tosiaankin valmistua. Kärsimättömänä ja jännityksellä odotti yleisö sen vihkimistä. Mutta yksi työn valmistumiseksi ilmoitettu määräaika toisensa perästä kului ja mieliala arkkitehtiä hra Chiewitsiä kohtaan kävi yhä äkäsemmäksi. Paljo oli häntä vastaan muutenkin ollut muistutettavaa: kustannukset, jotka alkujaan olivat arvatut 66,000 hopearuplaksi, nousivat 110,000 ruplaan: ja ne, jotka olivat talossa päässeet käymään sillaikaa kuin sitä rakennettiin, tiesivät kertoa, että se ei järjestyksensä eikä sisustuksensa puolesta suinkaan kaikkia vaatimuksia vastannut. Ja se uhkamieli, jolla Chiewits kohteli kaikkia muistutuksia, ei puolestaan arvostelua lieventänyt.
Pysyväistä teaatteriseuruetta ei kumminkaan oltu edes koetettu aikaansaada uuteen taloon sen ensi vuodeksi. Jo keväillä oli teaatteri näytäntökaudeksi 1860-61 vuokrattu hra P. Delandille, jonka paremmin kuin kenenkään muun ruotsalaisen teaatterin johtajan arveltiin voivan tarjota kelvollisia näyttämöesityksiä. Mutta uusi teaatteritalo oli kumminkin vihittävä kotimaisilla voimilla. Topelius ja Pacius, samat miehet, jotka "Kaarlo kuninkaan metsästyksellä" olivat laskeneet tämän uuden talon ensimmäiset perustuskivet, ryhtyivät nyt myöskin valmistamaan talon arvokasta ja kansallista vihkimistä. Yhteisesti olivat he tätä tilaisuutta varten luoneet soitannollisen satunäytelmän "Kypron prinsessa", jonka tekstin aihe, niin oudolta kuin nimi kuulostikin, oli puhtaasti suomalainen, Kalevalasta otettu. Kappale päätettiin antaa, niinkuin "Kaarlo kuninkaan metsästyskin", yksinomaan taiteenharrastajain avulla. Jo syyskuussa alkoivat harjoitukset tuon väsymättömän Paciuksen johdolla. Mutta vasta marrask. 18 p:nä pääsivät näyttelijät uudelle näyttämölle harjoittelemaan; kuta kauemmin tätä tilaisuutta oli odotettu, sitä juhlallisemmaksi se kävi. Harjoitus alkoi "Maamme"-laululla, jonka kööri ja orkesteri esittivät.