Uusi vuosi alkoi kumminkin pakkasella, niin kovalla ja pitkällisellä, että isänmaallisimmatkin toiveet sen kautta näyttivät voivan jääksi jäätyä. Tammikuun keskilämpömäärä laskettiin Helsingissä 15:ksi kylmäpykäläksi Cels., siis paljo alemmaksi, kuin miesmuistiin tiedettiin tapahtuneen.

Mutta ne liikkeet, ne korjaukset ja uudistukset, joita silloin oli tekeillä niin monella eri taholla maailmassa, ne pitivät toki mielet lämpösinä. Pohjois-Ameriikassa syntyi helmikuulla Etelävaltioiden liitto ja samalla oli merkki annettu siihen sotaan Etelän ja Pohjoisen välillä, joka sitten neljän vuoden kuluessa oli raivoava. Italiassa sai samassa kuussa Neapelin kurja kuningas Frans II lähteä viimeisestä asemapaikastaan Gaétasta ja muutamia päiviä myöhemmin avattiin se parlamentti, jossa Italian kuningaskunta maaliskuun 17 p:nä julaistiin. Unkari rupesi huhtikuulla avattavilla valtiopäivillä tavottelemaan takasin entistä perustuslaillista hallintoaan ja itsenäistä asemataan Itävallan nyt perustuslailliseksi muuttuneessa valtiossa. Puolassa rupesivat mielet kuohumaan: Varsovassa tapahtui helmik. 25-28 p:nä kansallisia mielenosoituksia, jotka eivät jääneet verettömiksi, maalisk. 26 p:nä annettu ukaasi, jonka mukaan melkoisia, kansalliselle pohjalle rakennettuja parannuksia pantiin toimeen Puolan laitoksiin, ei riittänyt levottomuutta asettamaan, vaan alkoivat mielenosoitukset uudelleen huhtikuun alussa ja ne kävivät vielä verisemmiksi.

Ja Venäjällä vihdoin pantiin alulle mitä suurenmoisin yhteiskunnallinen muutos sen julistuskirjan kautta, jonka jalomielinen keisari Aleksanteri II allekirjoitti maalisk. 3 p:nä ja joka julaistiin Pietarissa saman kuun 17 p:nä, — julistus maaorjuuden poistamisesta. — Meidän maahamme tuo manifesti onnellista kyllä ei ulottunut, mutta siitä huolimatta se täälläkin vastaanotettiin yleisellä ja hartaalla ilolla, olihan se valon ja ihmisyyden voitonsanoma. Tiedettiin, että keisarilta oli vaadittu voimakasta tahtoa voidakseen voittaa kaiken sen vastarinnan ja ne vaikeudet, jotka olivat häntä kohdanneet tämän toimenpiteen toteuttamisessa: sitä suuremmalla luottamuksella ja toivolla saatoimme nyt kääntyä sen jalon ja valistuneen ruhtinaan puoleen, jonka käsissä Suomen valtikka oli.

* * * * *

Kaiken tämän kestäessä oli maassamme aluksi hiljaista ja rauhallista. Vuoden kaksi ensi kuukautta kului ilman että edes yleisempää huomiota herättäviä huhujakaan yläilmoistamme olisi kuulunut. Ensimmäisenä kysymyksenä päiväjärjestyksessä oli edellisenä vuonna alullepantu ensimmäisen yksityispankkimme järjestäminen. Siitä keskusteltiin vilkkaasti kokouksissa ja sanomalehdissä ja se ratkaistiin myöhemmin keväällä onnellisesti.

Toinen, aatteellisempi kysymys astui myös sen rinnalla eturiviin. Tammikuun lopulla pääsi yleisön tietoon se suuri ehdotus kansakoululaitoksemme järjestämiseksi, jonka Uno Cygnaeus oli laatinut. Sen kertomuksen kautta valtion varoilla tekemästään matkasta, jonka Cygnaeus edellisenä vuonna oli ulosantanut, tunnettiin jo hänen ylevät tuumansa kansakouluista ja hänen suunnitelmansa sen järjestämisestä maassamme. Nyt esitetyssä ehdotuksessa nähtiin nämä aatteet ja suunnitelmat valmiiksi järjestettyinä. Tämä ehdotus sisälsi, niinkuin sen tekijä uskalsi toivoa ja niinkuin kaikki nyt tunnustavat, "valoisamman tulevaisuuden aamunkoiton Suomen kansalle." Sen vastaanottivat senvuoksi innostuksella ne, jotka korkeita uskalsivat tavotella. Mutta valitettavasti eivät kaikki niin ajatelleet; se näkyi kyllä niistä monista moittivista arvosteluista, joita ehdotuksen johdosta ilmestyi. Cygnaeuksen koko kansakoulurakennusta pidettiin ilmalinnana, ulkomaisten mallien kevytmielisenä jäljennöksenä, maiden, joiden olot olivat aivan erilaiset kuin meidän, — siihen suuntaan melkein kävivät järkevimpäinkin arvostelijain lausunnot. Onneksi ryhdyttiin kumminkin heti, Cygnaeuksen persoonallisesti vaikutettua vallassaolijoihin, toimiin hänen ehdotustensa toteuttamiseksi; hän itse nimitettiin kansakoululaitoksen yli-inspehtoriksi, kahdeksan matkarahaa myönnettiin vastaisille kansakouluseminaarin opettajille ja opettajattarille ja komitea asetettiin antamaan lausuntoa Cygnaeuksen ehdotuksesta.

Tämän komitean puheenjohtajaksi nimitettiin intendentti Sebastian Gripenberg, joka vähän myöhemmin, helmikuulla, kutsuttiin senaattiin, uuden maanviljelyksen ja yleisten töiden toimituskunnan puheenjohtajaksi. Gripenberg oli henkilö, joka maassa oli nauttinut erittäin suurta arvoa aina siitä lähtien kuin hän 1831 Uudenmaan läänin v.t. maaherrana esiintymisellään lakeja syrjäyttävää kenraalikuvernööri Zakrevskiä vastaan oli katkaissut loistavalta näyttävän virkamiesuransa. Hän oli senjälkeen omistanut kaiken toimintansa maanviljelykselle, ensiksi isänsä tilalla Hämeessä, sitten pitemmän ajan kuluessa Mustialan maanviljelysopiston johtajana ja järjestäjänä ja lopuksi Kuscheloffin lahjoitusmaiden hoitajana Viipurin läänissä. Julkisissa toimissa oli häntä viime vuosikymmeninä käytetty ainoastaan parin sotalaitoskomitean jäsenenä ja yleisten maanviljelyskokousten puheenjohtajana 1857 ja 1860. Siihen että hän nyt. jo 65 vuoden ikään ehdittyään, kutsuttiin maan korkeimpaan hallitukseen, lienee osaksi vaikuttanut sekin, että hän oli mahtavan valtiovarainpäällikön Langenskiöldin eno. Yleinen mielipide suurella mieltymyksellä hänen nimittämistään tervehti. Mutta vielä ei tiedetty, että Gripenbergille valmistettiin toistakin paikkaa, vielä korkeampaa kuin senaattorin toimi oli.

* * * * *

Saavuttiin maaliskuuhun ja nyt rupesi ilmassa tuntumaan, että meillä valtiollisellakin alalla oli jotakin tekeillä. Kuunneltiin kaikenlaisia huhuja, joita saapui Pietarista. Siellä oli kenraalikuvernööri viipynyt uudestavuodesta asti, sinne oli senaatin lausunto vastaisista valtiopäiväkysymyksistä äsken lähetetty ja sinne oli vphra Langenskiöld maaliskuun alussa kutsuttu. Jotakin tärkeätä oli tekeillä, se pidettiin varmana, mutta mitä se oli, sitä ei tiedetty. Puhuttiin, että osa ratsuväestämme lakkautettaisiin tai muutettaisiin, puhuttiin kaskuntapaisesti valtiopäiväkutsumuksestamme, puhuttiin myöskin muusta, mutta se oli kaikki hämärää ja epävarmaa.

Tällaisessa epävarmuudessa oltiin huhtikuun puoliväliin saakka. Vihdoin ensimmäinen varma tieto välähti hämärästä. Eräänä päivänä syöksyi sanomalehteni toimituspaikkaan kaksi nuorta ystävääni, jotka äsken olivat yhtyneet valtiolliskirjalliseen ystäväpiiriimme. — Robert Björkenheim ja Ernst Linder, jotka molemmat olivat lahjakkaita ja tarmokkaita miehiä, joiden mieli hehkui isänmaan kansallisesta itsenäisyysaatteesta ja sen henkisestä ja aineellisesta edistyskulusta. Huomasin heti heidän katseistaan, että heillä oli jotakin harvinaisen tärkeää tietonaan. He kertoivatkin minulle äsken Pietarista saapuneesta tiedonannosta, joka tosin vielä oli salaperäisen hämärän peitossa, mutta siltä erinomaisen tärkeä. Kirjeessä oli nim. vphra Alfons Walleen kertonut Helsingissä olevalle rouvalleen (Björkenheimin sisarelle), että pian oli odotettavissa suuri uutinen, jonka kautta saataisiin tietää "minkälaiset Suomen valtiopäivät tulisivat olemaan". Tämä tieto tuli luotettavalta taholta; Walleen, joka oli tykistön översti, oli suuriruhtinaiden Aleksanderin ja Vladimirin palveluksessa sekä ministerivaltiosihteerinapulaisen vphra Stjernvall-Walleen'in velipuoli; saattoi pitää varmana, että hän kyllä asiat tunsi. Jotakin oli siis odotettavissa olevien valtiopäiväin suhteen ratkaistu; mutta että jotakin perustuslakien säätämäin valtiopäivämuotojen mullistusta myös oli tapahtunut, sitäkin saattoi melkein varmaan otaksua. Selitystä tähän arvoitukseen kai ei kauan tarvinnut odottaa. Sitä nyt suurella jännityksellä muutamia päiviä varrottiin.