Kreivi Berg palasi tänne Pietarista huhtik. 13 p. ja vphra Langenskiöld jotakin päivää myöhemmin. Nyt oli tuon suuren salaisuuden peitto siis pian paljastuva. Jännitys yhä kasvoi.
Kun minä huhtik. 16 p:nä puolenpäivän aikaan pieneltä satunnaiselta matkalta palasin kaupunkiin, yhytin heti useampia ystäviäni, jotka suurella mielenliikutuksella minulle kertoivat, mitä tärkeää aamupäivällä oli kuultu. Senaatissa oli samana päivänä esitetty hallitsijan huhtik. 10 p. allekirjoittama julistuskirja, joka määräsi, että olisi asetettava valittu valiokunta, 12 miestä joka säädystä, joka valiokunta, senaattori L. Gripenbergin puheenjohtajana ollen, lainsäädäntökysymyksissä korvaisi säätyjä, "kunnes olot sallisivat niiden kokoonkutsumista". Tämä oli varmasti tunnettua, mutta miten julistuskirja tarkemmin kuului, sitä ei tiedetty. Useimmille senaatin jäsenille oli tieto tullut kerrassaan yllätyksenä, ja he hämmästyivät yhtä pahasti kuin kaikki muut.
Koko julistuskirjaa ei, kuten sanottiin, oltu vielä saatu lukea. Mutta selvää jo oli, että se sisälsi perustuslakiemme täydellisen loukkauksen. Selvää myös, että jos se nyt ääneti vastaanotettiin, niin oli Suomi kaikiksi ajoiksi luopunut valtiollisista oikeuksistaan ja vaatimuksistaan. Jotakin oli senvuoksi tehtävä taikka ainakin koetettava, siitä me ystävykset olimme yhtä mieltä. Tästä neuvotellaksemme päätimme, aluksi harvalukuisempina, vielä samana päivänä kokoontua. Jokainen koettaisi kumminkin sillä välin tahollaan hankkia lähempiä tietoja tuosta turmiota uhkaavasta julistuskirjasta.
Pidimme viisaimpana valita kokousta varten yksityisen huoneuston ja päätimme siis tavata toisemme Henrik Borgströmin luona. Sinne kokoontui illalla, paitsi Borgströmiä, seuraavat: tilan- ja tehtaanomistaja Rob. Björkenheim, veljekset, kirurgian professori Jakob ja dosentti Carl Gust. Estlander, konsuli Reinh. Frenckell, kaartin alikapteenit Rob. Lagerborg ja Const. Linder (molemmat vielä univormussa, mutta molemmat aikeessa erota sotilasuralta), viimemainitun veli Ernst Linder, maist. Rob. Montgomery, tri Carl Qvist. tri Paavo Tikkanen, Suomettaren toimittaja, lakit. kand. Edv. Gid. Wasastjerna, maalaisten paloapuyhtiön asiamies, ja vihdoin näiden muistojen ja nimien muistoonmerkitsijä.
Kukaan meistä ei ollut vielä saanut täyttä selkoa julistuskirjan sisällöstä. Kaikki myöhemmät tiedot osoittavat kumminkin oikeaksi, mitä alussa olimme kuulleet. Kuinka tulisi suuri yleisö maassa tervehtimään tätä julistuskirjaa? kysyimme. Antaisiko se sen säätyvallan ulkonäön, josta asiakirjassa puhuttiin, huikasta silmänsä. Valtiollisen itsetunnon määrä ei maaseudullamme tosin ollut suuri: mutta niin heikko se toki ei liene, ettei siellä täällä löytyisi miehiä, jotka oivaltaisivat julistuskirjan perustuslakeja loukkaavan luonteen ja voisivat sen todistaa ympäristölleen. Samanlainen yleinen mielipide asiasta, joka meillä oli, muodostuu kyllä itsestään, siitä olimme varmat. Mutta miten oli meneteltävä, jotta tuo mielipide pääsisi ilmipuhkeamaan ja kaikumaan niin kovasti, että se voisi tunkeutua aina valtaistuimen ääreen saakka? Sanomalehdistön kautta ei ollut ajateltavissa saada kuiskaustakaan asiasta ilmi. Muita keinoja oli senvuoksi ajateltava. Siitä nyt neuvoteltiin. Mutta kaikki päätöksen teot lykkäsimme seuraavaan iltaan, jolloin toivoimme tuntevamme itse puheenalaisen asiakirjan.
Seuraavana päivänä, huhtik. 17 p:nä, julkaisivat todellakin viralliset lehdet tuon merkillisen julistuskirjan. Sen sisältöä en tarvitse tässä lähemmin kertoa: sitä on jo kyllin usein julkaistu ja selitetty. Julkaisua seurasi se virallinen tiedonanto, että "H. M:nsa, kuunnellen ainoastaan jalon sydämmensä ja ylevän, valistuneen ajatustapansa kehoituksia, on äsken Pietarissa kutsuttanut valtakunnankonseljin puheenjohtajan sekä yhden jäsenen, Suomenmaan kenraalikuvernöörin, ministerivaltiosihteerin, Suomen asiain komitean jäsenet sekä Pietarissa silloin olevan K. senaatin valtiovaraintoimituskunnan päällikön luokseen ja suvainnut näille henkilöille lukea ehdotuksen arm. julistuskirjaksi, jonka kautta" j.n.e., sekä "kuunneltuaan kutsuttujen alamaisia ajatuksia" suvainnut julkaista manifestin.
Tänä päivänä kokoonnuimme me samat kuin edellisenä iltana taas Borgströmin luo. Nyt oli johonkin ryhdyttävä. Sopivimmaksi toimenpiteeksi huomattiin, että olisi aikaansaatava kansalaisten koko maassa allekirjoittama adressi, jossa arvokkaalla tavalla olisi ilmaistava se huoli, jonka maassa oli herättänyt tuo julistuskirja, joka, sanain mukaan tulkittuna, sisälsi perustuslakiemme pyhyyden loukkauksen. Sellainen adressi oli helppo aikaansaada Helsingissä, sillä täällä olivat mielet jo yleensä kuohuksissa. Mutta adressin täytyi edustaa koko maan mielipidettä ja siihen olisi siis kansalaisten kaikista maanosista yhdyttävä. Vaikealta näytti kumminkin saada niin pian kuin asianhaarat vaativat suurempaa määrää maalaisia Helsinkiin. Kulkuneuvot olivat kaikissa suhteissa huonot: mitään rautateitä ei ollut käytettävänä ja keväinen kelirikko pilasi rekikelin, postinkulustakaan ei sen hitauden vuoksi ollut mitään apua. Ainoa keino oli lähettää Helsingistä joka taholle pikalähettejä, jotka maaseudulla kertoisivat mikä mieliala pääkaupungissa vallitsee sekä kehoittaisivat riippumattomia isänmaallisia kansalaisia kiireesti saapumaan sinne yhdessä koettamaan pelastaa maan valtiollista tulevaisuutta. Emme tarvinneet ulontua oman pienen piirimme ulkopuolelle löytääksemme läheteiksi lähteviä. Jo seuraavana aamuna ajoi Ernst Linder länteenpäin viemään sanaa Länsi-Uudenmaan ja Turun läänin suurtilallisille; Björkenheim pohjoiseen päin Hämeeseen; Qvist Uudenmaan itä-osiin. Jonkunlaisena valtuutuksena oli jokaisella lyhyt kirjoitus, jonka me kaikki muut olimme allekirjoittaneet.
Odotellen lähettiläittemme matkojen tuloksia lykkäsimme kaikki enemmät toimenpiteet pariksi päiväksi. Ensi kokouksessamme toivoimme saavamme nähdä paljo useampia koolla, ei ainoastaan matkustajia maaseudulta, vaan myöskin suuremman joukon helsinkiläisiä kunnioitettavia kansalaisia. Erityisesti halusimme pyytää professoreita Palmén, Schauman ja Snellman mukaan neuvotteluihimme.
Sillävälin tapahtui senaatissa, huhtik. 18 p:nä, se merkillinen täysistunto, jossa valiokunnan kokoonkutsumista koskeva julistuskirja esitettiin lähemmin käsiteltäväksi. Se kierrellen, kaarrellen kirjoitettu kiitosadressi hallitsijalle, jonka enemmistö tuossa tilaisuudessa päätti lähettää, on yleisesti tunnettu; samoin se suora vastalause, jossa viisi senaattoria avonaisesti huomautti julistuskirjan sanamuodon loukkaavan perustuslakejamme ja jossa he siis alamaisesti pyysivät että se selvennettäisiin; enin tunnettu lie prokuraattori Gaddin pöytäkirjaan annettu lausunto, jossa hän mitä voimakkaimmin kannatti vastalausujain ehdotusta. Huhu kertoi pian, mitä senaatissa oli tapahtunut, kaikki eri lausunnot kiertelivät jäljennöksinä miehestä miehen; vastalauseet herättivät yleistä tyytyväisyyttä ja rohkaisivat epäileväisimpäinkin mielet.
"Kulunut viikko on ollut levottomuuden ja jännityksen viikko, — viikko, jommoista Helsingissä tuskin ennen on eletty; yksi ainoa kysymys, suuri kysymys, on kiinnittänyt kaikkien ajatukset ja tunteet", — niin koetin kirjoittaa Hels. Tidn:n viikkokatsauksessa huhtik. 19 p:nä; mutta nämä viattomat sanat samoinkuin kaikki niitä seuraavat vakavat lausuntoni tuosta "suuresta kysymyksestä" muutti, kuten jo olin aavistanutkin, senssori jonoksi ajatusviivoja. Ei puolta sanaa valiokuntakysymyksestä — muuta kuin minkä viralliset lehdet olivat sisältäneet — saanut päästä julkisuuteen niinkauan kuin kreivi Berg piti senssuurin ohjaksia käsissään.