Maa meillä on, meidän on kohtalo sen,
Se on raivaama kättemme.
Kov' on leipä sen, aurinko kelmeinen,
Mut äidin helma on se.
Suo, Jumala, voimia meille vaan
Tätä maatamme miehinä puoltamaan.
Sill' on kunnia puhdas kilveltään,
Poiss' on veri syyttömän.
Ei leimua pohjan liekitkään
Kuin sankarimuistot tän.
Suo, Jumala, voimia meille vaan
Tätä kilpeä miehinä varjelemaan.
Laki sillä on, vanha ja vakava
Kuin Jumalan usko on sen,
Väki, vilppi sit' ei voi murjoa,
Sit' on kuultava jokaisen.
Suo, Jumala, voimia meille vaan
Tätä lakia miehinä suojelemaan.
Me olemme kansa, se näytettiin.
Kun maa oli hädässä,
Sijast' aurojen kalpoja käytettiin,
Oli ottelu hengestä.
Suo, Jumala, voimia meille vaan
Ain' miehinä elämään, kuolemaan.
Olimme koettaneet lakiamme puolustaa ja johonkinhan määriin se oli onnistunut. Mutta aivan rauhallisia ei vielä katsottu voitavan olla. Julistuskirjan valiokunnalle myöntämä lainsäädäntövalta oli kyllä nyt reskriptin kautta poistettu, mutta epäluulo valiokuntaa kohtaan ei siltä suinkaan vielä ollut kokonaan syrjäytynyt. Olihan tämä valiokunta uusi ja epäilyttävä laitos; joskaan ei suorastaan perustuslakiemme vastainen niin niille ainakin aivan vieras. Peljättiin, että tämän muka "edustuskunnan" päätöksiä mahdollisesti sittenkin jonakin heikkona hetkenä tultaisiin pitämään oikeina säätypäätöksinä ja että se siten sittenkin pahasti loukkaisi lainlaadintajärjestystämme. Ja vaikka sellaiset epäilykset olisivatkin olleet voitettavissa, niin katsottiin kumminkin epäluulolla sellaista laitosta, jonka hyötyä ja tarpeellisuutta ei voitu ymmärtää. Sillä vähitellen jokaiselle selvenemistään selveni, ensiksi, ettei valiokunta voisi pienimmässäkään määrin harjoittaa lainsäädäntöä; toiseksi, ettei hallitus valiokunnan lausunnoista voisi saada mitään varmaa ohjetta valmistellessaan eri kysymyksiä, sillä eihän ollut mitään oikeutta pitää varmana, että säätyjen vastaiset päätökset toisessa taikka toisessa asiassa menisivät samaan suuntaan kuin valiokunnan lausunto; kolmanneksi, ettei valiokunta minään edustajakuntana voisi ryhtyä vastaisia valtiopäiväkysymyksiä valmistamaan, joka työ tietysti oli erityisten ammattimiehistä kokoonpantujen komiteain suoritettava; ja lopuksi, että valiokunnan ei suinkaan ollut ratkaistava, mitkä kysymykset olisivat luonteeltaan säätylakeja, mitkä hallinnollisia. Ja kun tämä käsitettiin, ei ollut helppo ymmärtää, mitä valiokunta oikeastaan tulisi toimittamaan ja mitä hyötyä sen kokouksista olisi odotettavissa.
Melkein suotavimmaksi sen vuoksi katsottiin, ettei valiokunta ollenkaan kokoontuisi. Sitä ei kumminkaan voitu odottaa, että hallitus peruuttaisi koko kutsumuksensa. Yksi ja toinen tosin ehdotti, että valitsijakunnat kieltäytyisivät edusmiehiä valitsemasta; mutta sellainen jäykkä vastarinta olisi, se ymmärrettiin, ollut seurauksiltaan yhtä arveluttava kuin mahdoton toimeenpanna. Vaalit olivat siis suoritettavat, valiokunnan oli kokoonnuttava, siitä ei päästy. Nyt oli vain saatava valiokuntaan miehiä, jotka selvästi oivalsivat, etteivät he edustajina valiokunnassa millään tavoin korvanneet maan laillisia säätyjä; ja tämän käsityksen tulisi valitsijamiesten jo vaalitilaisuuksissa selvästi lausua.
Valiokunnan tuli, julistuskirjan mukaan, kokoontua tammik. 20 p. 1862. Vaalien toimeenpanemiseksi ryhtyi senaatti toimenpiteisiin jo huhtik. 30 p. lähettämällä kirjeet ritarihuonejohtokunnalle, tuomiokapituleille, yliopiston konsistoriolle, hovioikeuksille ja kuvernööreille. Ennen joulukuun 15 p:vää tuli kertomusten kaikkien vaalien päättymisestä ynnä vaalitilaisuuksissa tehtyjen pöytäkirjain olla lähetettyjä senaattiin.
Myöskin valiokuntain vastaisesta kansliasta pidettiin hyvissä ajoin huolta: kolme nuorta miestä lähetettiin näet Saksaan oppimaan pikakirjoitustaitoa, jota maassamme ei vielä tunnettu.
* * * * *
Toukokuun 4 p:nä kokoontui senaatti täysistuntoon ottaakseen, siitä tulleen arm. käskyn johdosta, lopullisesti käsitelläkseen, mitkä kysymykset lähinnä olisivat säädyille esitettävät; senaatin siitä tekemä päätös koottiin 52 eri kohtaan.