[1] Huhu, joka itämaisen sodan aikana 1854 Suomessa levisi, että turkkilainen ylipäällikkö Osman Pascha muka olisi ollut tämä veljeni, oli tietysti ihan perätön ja se lienee syntynyt siitä, että jotkut henkilöt, jotka vielä veljeni muistivat, olivat huomanneet heidän välillään jonkinlaista yhtänäköisyyttä.
[2] Seikkaperäisemmän kuvauksen Helsingistä ja sen uusiutumisesta 1830-luvulla on tekijä kirjoittanut julkaisuun "Nu och Förr". 1886, vihot 1 ja 2.
[3] Riemu, saavu mieliimme, paetkaa pois te surun synkät varjot. Vaipukaa pois kärsimysten muistot, nouse usko kaitselmukseen.
[4] Kävikö Rehbinder Helsingissä tällä kertaa tämän tapauksen johdosta vaiko vähää ennen sattuneen puolalaisen maljajutun johdosta, josta Strömberg kertoo Runebergin elämäkerrassa, sitä en ihan varmaan muista.
[5] 1830-luvun sanomalehdistöstä katso tarkemmin "Nu och Förr" 1886, vihko 5.
[6] Kaikki jälempänäkin mainitut teokset ovat tietysti ruotsinkieliset, vaikka nimet tähän ovat suomennetut.
[7] Nu och Förr, 1886, vihko 3.
[8] Ruutia ei siihen aikaan säästetty. Ei ainoastaan satamaan saapuessaan ampuivat laivat keulatykeistään kolme laukausta; samoin tehtiin myöskin lähdettäessä, jolloin vielä neljäs laukaus ammuttiin, nim. neljännestuntia ennen laivan lähtöä, jotta matkalle aikojat tietäisivät pitää lähtöhetkeä muistissa.
[9] Tätä pitkää, muodollisesti vajavata runoa, jonka kirjan tekijä kokonaisuudessaan on julaissut, ei ole katsottu ansaitsevan tähän suomentaa.
[10] Sä Suomen suojelija, jolla on alttari jokaisen suomalaisen rinnassa, sinulle kiitollisuutensa lausuvat kaikki meidän piirit, niinhyvin mökeissä kuin salongeissa asuvaiset. Ja kaiku laaksoissamme julistaa, että olet ansainnut suomalaisten sydänten parhaan tunnustuksen.