[21] On kerrottu, että syyksi tähän keis. kirjeen ilmestymiseen oli otettu helmikuussa 1850 ilmestynyt suomalainen käännös A. Dumas'in kertomuksesta Wilhelm Tellistä. Voihan muuten uskoa mitä tahansa. Mutta mainittu pieni kirja oli sentään hyvin viaton; sen ulosantaja oli hyvä tuttavani ja kirjaan otetut kaksi puupiirrosta olivat kotosin sisareni vanhan ompelurasian kannesta. En ainakaan minä voinut käsittää, että tuo kirja voisi tuottaa maalle vauriota, vielä vähemmän, että se voisi tuottaa kuoliniskun suomalaiselle kirjallisuudelle. Mutta siihen aikaanhan esitettiin Pietarissa ooppera "Wilhelm Tell" muutetulla nimellä "Kaarlo rohkea". Siihen aikaan ei myöskään saatu soittaa marseljeesia Venäjällä.
[22] Valitettavasti en voinut tuossa tilaisuudessa olla saapuvilla, Pedellien oli näet käsketty tarkoin valvomaan, että leuvaltaan ainoastaan hyvin puhtaaksi ajettuja henkilöitä pääsi saliin.
[23] Niin kävikin. V. 1850:n senssuurisääntö muuttui hyvin lyhyessä ajassa miltei kuolleeksi kirjaimeksi ja se lakkautettiin kokonaan 1860. Uudet säännöt seuralle vahvistettiin 1860 ja kaikki v:n 1850:n kasvannaiset olivat niistä silloin pois karsitut.
[24] Sellaisia H. T:n kesätoimittajia muistelen ainakin seuraavat: F. Cygnaeus, C. M. Crusell, G. Ehrström, K. Collan, A. P. Koos, B. O. Schauman, C. V. Törnegren j.n.e.
[25] Julkaisussa "Censur-kalender", joka ilmestyi Tukholmassa 1861.
[26] Julkaisussa "AfhandIingar i populära ämnen" 2:nen vihko.
[27] Tämä menestys ei meille kumminkaan voinut nousta aivan pahasti päähän, kun tiesimme, että toisten lehtien tilaajamäärä ei sentään vähentynyt: Hels. T:lla oli samana vuonna 1,580 tilaajaa ja Finl. Alm. Tid:nilla 1,630 tilaajaa.
[28] Keisari puhui venäjäksi eikä hänen sanojaan siinä tilaisuudessa muulle kielelle käännetty; useat venäjänkieltä taitavat olivat kirjoittaneet puheen muistiin, vaan nuo muistiinpanot, jotka vieläkin ovat tallella, eroavat, mikäli lausetapoihin tulee, melkoisesti toisistaan.
[29] Seuraavana aamuna kutsutti perintöruhtinas vielä joukon ylioppilaita luokseen (valittiin venäjänkielen taitoisia), ilmaistakseen rakkautensa tunteen yliopistoa kohtaan ja tyytyväisyytensä ylioppilaihin, toivoen sen aina saavansa säilyttää.
[30] Neljä viikkoa marssittuaan saapui pataljoona Pietariin ja siellä vastaanotti sen mitä sydämmellisimmin keisari poikineen. Se sai luottamustoimen siellä: olla hallitsijan lähimpänä henkivartijana Pietarhovissa, jonne pataljoona meni toukok. 8 p. Siellä Pietarhovissa vietettiin suurilla juhlallisuuksilla heinäk. 27 p. pataljoonan kaartiksi korottamisen 25-vuotispäivää. Tässä juhlassa lausuivat keisari ja perintöruhtinas tunnustuksensa ja kunnioituksensa Suomen kansalle ja keisarinna kiitti erityisesti kaartin kaunista soittoa; soittokunta esitti m.m. "Maamme"-laulun ja keisarilliset mieltyivät siihen hyvin. — Syksyllä samana vuonna sai Suomen kaarti kumminkin lähteä vaikeampia sotavaiheita kohden.