Viralliset juhlallisuudet suoritettiin ohjelman mukaan, jonka pääpiirteet jo mainitsin. Kahdeksalla tykinlaukauksella julistettiin klo 6 aamulla heinäk. 15:tenä päivänä vuosisataisjuhla alkaneeksi. Virastot, kutsutut koti- ja ulkomaiset vieraat, ylioppilaskunta y.m. kokoontuivat senaatintaloon, josta juhlasaatto sitten k:lo puoli 11 läksi Nikolainkirkkoon, missä se soitolla vastaanotettiin. Yliopiston rehtori Ursin nousi puhujalavalle ja avasi juhlan latinalaisella puheella. Senjälkeen piti ruotsinkielisen puheen prof. Linsén ja välttämättömän venäläisen puheen prof. Solovieff. Puheiden välissä ja jälestä laulettiin ja soitettiin Paciuksen johdolla ja juhlamitali jaettiin kunniavieraille. Juhlan päätyttyä uudessa kirkossa oli jumalanpalvelus vanhassa; sinne kaikki juhlijat saatossa kulkivat. Jumalanpalveluksesta menivät vielä yliopiston viranomaiset juhlasaliin, jossa Tarton ja Kiovan lähetystöt lausuivat onnittelunsa kaikuvalla latinankielellä yliopistollemme, jonka puolesta rehtori samalla kielellä kiitti. — Komeilla ja hyvin vilkkailla, seurahuoneella pidetyillä, päivällisillä 350 henkilölle, joiden kuluessa pidettiin alamaisia maljapuheita, soitettiin ja tykeillä ammuttiin, päätettiin tämän suuren päivän juhla. — Väkeä kuhisi kaduilla koko päivän, soittokunnat soittivat ja kaikki myymälät olivat kiinni.

Kolmen seuraavan päivän promotsioonijuhlat olivat hyvin toistensa kaltaiset. Lainopilliset vihkiäiset olivat siitä merkilliset, että koko juhlallisuus suoritettiin ruotsiksi, että kaikilla oli punaset hatut ja että joukossa oli niin monta korkeaa herraa, nim. neljä senaatin oikeusosaston jäsentä, prokuraattori ja kolme hovioikeuden presidenttiä, jotka kaikki saivat nuo punaiset kunniahatut.

Jumaluusopillisen promotsioonin päivänä olivat illalla Helsingin kauppiaskunnan kustantamat komeat tanssiaiset 1,400 hengelle seurahuoneella, jonne myöskin kaikki kaupungissa olleet pietarilaiset kylpyvieraat olivat kutsutut. Ja lauvantaina, lääketieteellisenä promotsioonipäivänä, antoi v.t. kansleri kreivi Rehbinder päivälliset kaikille vieraille edustajille, kirjailijoille ja muille kunniavieraille.

Filosofian tiedekunnan vihkiäiset, jotka pidettiin heinäk. 20 p., erosivat monessa suhteessa kaksista täällä Helsingissä ennen vietetyistä maisterivihkiäisistä. Ensi kerran annettiin nyt Suomessa kenellekään filosoofinen tohtorinhattu; uusia maistereita oli nyt paljo enemmän (96) kuin koskaan ennen Suomessa. Ja mitä promovendien ulkoasuun tulee, niin oli kyllä tuo kaunis vormutakki miekkoineen vielä säilytetty, mutta valkosten polvihousujen, silkkisukkain ja matalain kenkäin sijasta oli miehillä nyt pitkät verkahousut. Mutta nämä vihkiäiset saivat päämerkityksensä, kumminkin siitä, että nuo kaksi merkillistä riemumaisteria, jotka istuivat ylimpänä parnassilla, Franzén ja Gadolin, (joista viimeksimainittu oli primus 1789 vihkiäisissä Turussa) siellä saivat seppeleen, ja niiden korkeiden ja kuuluisain miesten kautta, jotka, vaikkeivät kaikki olleetkaan saapuvilla, nyt saivat kunniatohtorin hatun, niiden joukossa kreivi Rehbinder, salaneuvos L. G. v. Haartman, useat Venäjän etevimmät tiedemiehet, kuten Shukoffski, Pletneff, Fuss, Lenz y.m., ruotsalainen Isr. Hvasser, sekä suomalaiset N. Nordenskiöld, J. Judén (Juteini), C. Steven ja J. A. Törngren.

Maisteritanssiaisiin, jotka tietysti olivat mitä komeimmat, päättyivät v:n 1840 riemujuhlat. Tanssiaisten ruhtinatar oli tuo kaunis seppeleensitojatar, Franzénin edellämainittu tyttärentytär, jolta kumminkaan ei siihen aikaan Suomessa puuttunut kauneuden kilpailijattaria. Venäläinen kirjailija Bulgarinkin on kuvatessaan tätä juhlaa ja sen tanssiaisia lausunut: "Tanssiaisissa olleiden naisten lukumäärään nähden oli siellä niin monta kaunotarta, että sekä nuoret että vanhat tunnustivat, että Suomi tässä suhteessa oli edellä sangen monen muun maan".

* * * * *

Luonnollista on, että nämä juhlapäivät jättivät lähtemättömän vaikutuksen jokaiseen, eikä vähimmin nuoreen poikaan, kuten minuun. Useissa Nikolainkirkon juhlallisuuksissa sain olla läsnä, — istuin toisella sivulehterillä. Tuo korkea, kasveilla ja köynnöksillä koristettu parnassi keskellä kirkkoa, sen edustalla kahden puolen käytävää olevat nojatuolirivit, joissa istui tuo loistava kokoelma mitä maassa lie ollut suurta ja mahtavaa, oppinutta ja valistunutta, ynnä ulkomaiset, kuuluisat vieraat, joiden joukossa tuo hopeahapsinen, kaikille rakas Franzén — se kaikki painui syvälle muistiin. Eturivissä istui ja etumaisena on muistissanikin ministeri ja kansleri kreivi Rehbinder, leveäselkäinen mies, pukunsa koristeina kamariherran avaimet ja suuret ritarimerkit, kankea kaula kankeassa vormutakin kaulustassa, kasvot miehevät ja vakavat. Sitä miestä olin aikusimmasta nuoruudestani tottunut pitämään Suomen parhaana selkärankana ja enemmän kuin ketään muuta tähystivät siis katseeni häntä.

* * * * *

Suomi ei tahtonut viettää yliopistonsa 200-vuotisjuhlaa ainoastaan loistavilla juhlilla, myöskin tieteellisiä ja kirjallisia tuotteita tahtoi se julaista todistuksina yliopiston toiminnasta. Painokoneet senvuoksi uutterasti työskentelivät: mutta valitettavasti oli niitä silloin vielä liian vähän, jotta olisivat ehtineet suorittaa kaikki työt, joita nyt yhtaikaa valmistui. Nuo monet tohtorinväitöskirjat sekä juhlaohjelmat ja runot — joiden joukossa Fr. Cygnaeuksen suurta isänmaallista luottamusta uhkuva tervehdys nuorille maistereille — muodostivat jo kokonaisen kirjallisuuden. Suomen tiedeseura kiiruhti ulosantamaan "Acta'insa" ensimmäisen vihon. Suomalaisen kirjallisuuden seura saattoi nyt maailmalle esittää ensimmäisen Lönnrotin keräämän Suomen lyyrillisten kansanrunojen kokoelman, "Kantelettaren", jota ensi osa juhlaan valmistui ja jonka kaksi seuraavaa vihkoa ilmestyivät vähän myöhemmin. M. A. Castrén saattoi ilmoittaa tilattavaksi ruotsalaisen Kalevalankäännöksensä, joka ei kumminkaan ehtinyt valmistua ennenkuin seuraavana vuonna. J. J. Nordströmin oli tarkotus juhlan kunniaksi toimittaa vuosisataisteoksensa "Lisiä Ruotsin yhteiskuntajärjestyksen historiaan", mutta tilapäinen tauti esti häntä loppuunsaattamasta tuon suuren teoksen painattamisen ennen seuraavan vuoden alkua. J. J. Nervander ulosantoi Ruotsin akatemian jo ennen palkitseman runoelman "Jephtas bok". Lauri Stenbäck painatti ensi kerran kootut "Runoelmansa". Ja lopuksi arveli C. A. Gottlund, josta äsken oli tullut yliopiston lehtori, ettei tässä vuosisataisjuhlassa pitäisi "Suomalaista runotartakaan kokonaan unhottaa ja hyljätä" ja sepitti hän siitä syystä suomenkielisen runoteoksen, 17 laulua sisältävän "Runolan", jossa oli pitkä ruotsinkielinen esipuhe ja joka monessa suhteessa oli merkillinen, kuten kaikki, mitä tämän miehen kynästä on lähtenyt.

Sangen merkittävä ilmiö oli se vieraina olevain venäläisten ja suomalaisten tiedemiesten ja kirjailijain välinen ystävällinen lähestyminen, joka näinä juhlapäivinä tapahtui. Välittäjänä ja yhdistäjänä oli etupäässä edellämainittu pietarilainen Joh. Grot. Hän oli nuori mies, ei vielä 30 vuoden ikäinen, hienosti sivistynyt maailmanmies; nuorena oli hän jo tutustunut Ruotsin kieleen ja kirjallisuuteen, oli m.m. kääntänyt Tegnérin Fritiofin sadun venäjäksi. Jo v. 1838 oli hän käynyt Suomessa, tutustunut Porvoossa Runebergiin, jota hän lämmöllä ja innolla eräässä venäläisessä aikakauskirjassa oli kuvannut. Samoihin aikoihin taikka vähän myöhemmin tutustui hän myös Cygnaeukseen. Nervanderiin ja Lönnrotiin sekä muihin suomalaisiin kirjailijoihin, jotka hänestä paljo pitivät. Siten hän kielitaidollaan ja tuttavuuksillaan valmistautui siihen paikkaan yliopistossamme, johon hän näytti pyrkivän. Näin hän siis erittäin hyvin soveltuikin maamiestensä ja suomalaisten välittäjäksi. Mitä parhain suhde vallitsikin koko iloisen juhlan aikana suomalaisten ja venäläisten välillä ja tuo lähentyminen kohosi kukkurilleen, kun sunnuntaina heinäk. 19 p:nä. vihkiäisten välisenä lepopäivänä, joukko venäläisiä kirjailijoita, Pletneff, ruhtinas Odojevski, kreivi Sollohub, Grot y.m. pitivät päivälliset Franzénille, Runebergille. Lönnrotille ja useille muille suomalaisille kirjailijoille. Tässä päivällisjuhlassa luki Grot sepittämiään lämpösiä runoja ja siellä myöskin päätettiin riemujuhlan muistoksi toimittaa kansainvälinen kalenteri, johon sekä suomalaiset että venäläiset kirjoittaisivat. Kalenteria, jonka piti ilmestyä sekä suomeksi että venäjäksi, rupesi Grot toimittamaan; hänen huolekseen myös jäi kaikkien kirjoitusten kääntäminen toiseen kieleen.