Samoihin aikoihin kuin rahareformi toimeenpantiin myöskin laajaperäinen koululaitoksen uudistus. Kesäkuussa 1841 julaistiin näet alkeisoppilaitoksista erinäisiä asetuksia, jotka olivat useiden aikusemmin asetettujen komiteojen pitkäaikaisen työn hedelmiä. Näiden asetusten kautta perustettiin kaksi uutta kymnaasia (Vaasaan ja Kuopioon) ja vanhat triviaalikoulut muutettiin korkeammiksi alkeiskouluiksi, uusia alempia alkeiskouluja perustettiin ja ensimmäiset naisoppilaitokset, Helsingin ja Turun tyttökoulut, saivat nyt alkunsa. Kymnaaseissa ja koulujen ylemmillä luokilla jaettiin opetuskurssit kahteen linjaan, joista toista kävivät opin alalle aikovat, toista muut. Suomenkieli omistettiin nyt kymnaaseihin oppiaineeksi ja samoin alkeiskoulujen oppilinjan ylimmälle luokalle. Venäjänkielen oppimista varten määrättiin useita viikkotunteja, ensi luokalta lähtien; mutta oppilinjoille ei tätä kieltä ensinkään määrätty. — Viipurin läänikin, jolla aina yhdistymisestään asti muuhun Suomeen oli ollut erikoinen koulujärjestönsä, saksa opetuskielenä, sai nyt sekin uuden kouluasetuksen, jonka mukaan toisissa aineissa venäjä tehtiin opetuskieleksi, ja Viipurin kymnaasista lähteneille oppilaille myönnettiin erikoisoikeudet venäjänkielen opettajanvirkoihin koko maassa sekä erityisiin siviilivirkoihin Viipurin läänissä. — Samoin määrättiin, että vasta ainoastaan synnynnäiset venäläiset taikka Viipurin kymnaasin käyneet pääsisivät venäjänkielen opettajiksi maan oppilaitoksiin ja venäjänkielen edistämistä varten oli maan molempiin hiippakuntiin otettava saman kielen tarkastaja, jonka tuli olla synnynnäinen venäläinen.

Selitettävissä on, ettei tätä pääpiirteissään näin rakennettua koulureformia, niin hyvää tarkoittava kuin se monessa suhteessa olikin, vastaanotettu aivan yksimielisellä ihastuksella.

* * * * *

Sillaikaa kuin edellä mainittuja suuria yhteiskunnanuudistuksia juuri toteutettiin, sattui äkkiä Suomen oloihin hyvin syvällisesti koskeva tapaus, joka levitti surua yli kaiken Suomenmaan. Ministerivaltiosihteeri, kreivi Robert Henrik Rehbinder, kuoli ainoastaan muutamia päiviä sairastettuaan Pietarissa maalisk. 8 p. 1841. Yliopiston riemujuhlassa, — jonka aikana hän itse riemupäivänä täytti 63 vuotta — oli hän puolta vuotta sitten täysissä voimissa ollut läsnä jo kun siis tuo suuri surunsanoma nyt Helsinkiin saapui, herätti se synkkää mieltä, jonka vielä hyvin muistan. Niin melkein rajatonta luottamusta, niin yksimielistä luottamusta, kuin mitä joka tilaisuudessa, kaikissa piireissä osotettiin tälle Suomen puolustajalle valtaistuimen ääressä uuden yhtymisen alusta asti, sellaista ei ole tietenkään moni valtiomies koskaan nauttinut.

Hänen kerran käydessään Helsingissä 1838 pantiin hänen kunniakseen hänen syntymäpäivänään toimeen päivälliset, joissa esitetyssä tilapäisessä laulussa m.m. sanottiin:

Beskyddare af Suomis bygder
Med altar i hvar Finnes bröst,
— — — — —
I våra kretsar, kojor, salar
Dig egnar tacksamhet sin gärd
Och eko ifrån våra dalar
Förkunnat har, att du är värd
De Finska hjertans högsta gärd.[10]

Nämä säkeet eivät silloin olleet senaikuista tavallista imartelua, vaan niissä lausuttiin, mitä koko maa tunsi ja ajatteli.

"Kreivi Rehbinder oli" — niin kirjoitti hänen ystävänsä C. Walleen Finl. Allm. Tidn:ssä julkaisemissaan muistosanoissa, joita yleisesti hyväksyen luettiin — "kunnian mie sanan täydessä merkityksessä, kunnian mies ritarillisilta mielipiteiltään ja jalolta sydämmeltään. Hänellä kenties ei ollut sitä laajaa, luovaa neroa, joka yhdellä silmänluonnilla huomaa ja käsittää kaikki ja pelottomassa innossa rientää tarkoitustaan kohden; vielä vähemmän sitä sielun levotonta toimeliaisuutta, joka esiintyy alinomaa uusissa ehdotuksissa, herkeämättömässä halussa uudistaa ja parantaa. Mutta hänellä oli suuressa määrin toinen usein hyödyllisempi joskin vähemmin loistava ominaisuus: hän käsitti hyvin ja punnitsi tyyneesti niitä asioita, joita hänelle esitettiin. Varma oli hänen arvostelukykynsä, puhdas hänen tahtonsa eikä koskaan sivutarkoitukset hänen toimiaan häirinneet". —

"Kreivi Rehbinderin virkaura", jatkoi elämäkerrankirjoittaja, "ei ollut helppo ura. Siihen vaadittiin juuri hänen luonteenominaisuuksiaan, kun täytyi yhtaikaa säilyttää hovin ja maan arvonanto, — ja hän sen säilytti. Tosin olivat hänelle hallitsijan jalot aikeet ja hyväntahtoisuus sitä maata kohtaan, jota hän edusti, aina varmana tukena, vaan eihän kaikki voinut lähteä korkeimmasta vallasta. Ministerivaltiosihteerin velvollisuus oli valmistaa kaikki, mikä oli toimitettava; hankkia luottamusta kotimaassa ja sen ulkopuolella, tasoittaa, oikasta ja ohjata kaikki parhaimmin päin. Kuinka paljo hänellä olikaan tasoitettavaa! kuinka monia vaikeuksia voitettavana, kuinka monia ennakkoluuloja, joita osaksi täytyi säästää, osaksi voittaa! kuinka monia epäilyksiä, tapoja ja vanhoja käsityksiä, joita täytyi vastustaa! Tätä eivät kaikki voi kuvitellakaan. Mutta — emme epäile sitä sanoa — koko hänen julkinen elämänsä oli eräissä suhteissa henkistä taistelua, josta hän kyllä voittamattomana suoriutui, mutta ei aina haavoittumattomana, Hänen tunnettu rehellisyytensä, varovaisuutensa, kykynsä huomata, milloin ja miten hänen kussakin tapauksessa oli toimittava; hänen korkea sivistyksensä, hänen rikas kokemuksensa, hänen suuri maailmantuntemuksensa — se kaikki yhteensä toki riitti pelastamaan häntä vaaroista, joista harvat hänen tilassaan olisivat pelastuneet ja joita, ne kun olivat yleistä laatua, sitä tarkemmin täytyi varoa. Kreivi Rehbinderin ansiot tässä suhteessa ovat vähimmin huomatut, mutta ne eivät siltä ole vähintä tunnustusta ansaitsevat." — —

Vainajata surtiin ja se suru pukeusi monenlaisten kunnianosotusten muotoon. Kun hänet haudattiin Pietarin ruotsalaisen seurakunnan kirkossa oli m.m. silloinen perintöruhtinas Aleksander saapuvilla, Kun ruumis senjälkeen vietiin Suomeen, haudattavaksi Paimiossa olevaan perhehautaan lähelle Viksbergin perhekartanoa, ja ruumissaatto kulki Viipurin kaupungin kautta, silloin koko virkamieskunta, porvaristo ja muu yleisö kellojen soidessa sitä seurasi. Yliopisto vietti samana vuonna syksyllä (lokak. 1 p.) surujuhlan entisen v.t. kanslerinsa kunniaksi: ruotsalaisen muistopuheen piti Linsén, jotapaitse juhlassa oli laulua ja soittoa. Ja muuatta kuukautta myöhemmin panivat suomalaiset kansalaiset alulle rahojenkeräyksen muistorahan teettämistä varten. Se teetettiinkin: toisella puolella oli Rehbinderin rintakuva, toisella kirjoitus: Viro meritis de patria inclyto pietas civium.