Kuten jo ohimennen olen maininnut, ruvettiin Kuopiossa samoihin aikoihin kuin Saimaa eli alusta vuotta 1844 ulosantamaan "Maamiehen Ystävää". Snellman hoiti kolmena ensi kuukautena tämänkin lehden toimitusta, mutta siitä huolimatta, ja vaikka vuodesta 1841 ei yhtään suomenkielistä lehteä ollut ilmestynyt, ei sen tilaajamäärä tahtonut karttua. Neljän viikon perästä ilmoitettiin, että tuolla uudella kansanlehdellä ei ollut kuin 115 tilaajaa ja että lehti semmoisilla enteillä katsoi jatkumisensa mahdottomaksi. Silloin perustivat ylioppilaat eri tahoilla pieniä liittoja tilatakseen yhdessä ja kannattaakseen tuota ainoaa suomenkielistä sanomalehteä. Sellaisen yhtiön perustimme mekin, pari hyvää ystävää ja minä ja samalla päätimme tuosta pienestä lehdestä oppia suomenkielen ensi alkeita. Se oli ensi askel.

Syksyllä samana vuonna 1844 piti M. A. Castrén esitelmiä suomenkielen kieliopista. Ne mahtavat, selvät ja tyynet sanat, joilla tämä vaikutuskykyinen mies selitti suomenkielen merkitystä meille kansallisessa suhteessa, vaikuttivat enemmän kuin mikään muu sekä minuun että moneen muuhun. En epäillyt enää, mitä oli tehtävä. Kävin heti kirjoihin käsiksi ja tutkin Renvallin kielioppia, Lönnrotin "Suomi"-kirjassa julkaisemia Lisiä Suomen kielioppiin. Stenbäckin (v. Beckerin mukaan laatimaa) lauseoppia ja kaikkea muuta, mitä suomenkielen kieliopin alalta painettua oli. Yhä kehittyäkseni nautin keväällä yksityisopetusta Sakari Sakarinpojan Cajanderin luona, joka oli omituinen ilmiö siihen aikaan, ylioppilas ja jonkunlainen kirjailija; hän esiintyi usein todellisen suomalaisuuden apostolina ja sen ohessa, ollen usein puettuna savolaiseen nuttuun ja pieksuihin, suurella mielihyvällä todellisena talonpoikana. Hänen johdollaan luin osia Kalevalasta ja Kantelettaresta, joita tulkitsemaan sen ajan sanakirjat eivät riittäneet. Ja jotta käytännöllisestikin suomenkieltä oppisimme, päätimme erään hyvän toverin kanssa, heti lukukauden loputtua, lähteä Savoon ja asettua johonkin talonpoikaistaloon koko kesäksi. Monet muut toverukset tekivät samanlaisen päätöksen, useita kesäyhtiöitä muodostui.

Aikaa kuvaavana ja tavallaan merkillisenäkin tapauksena tahdon kertoa Savokarjalaisen osakunnan vuosijuhlasta maalisk. 9 p. 1845. Olin siihen juhlaan vieraaksi kutsuttu. "Nämä ensimmäiset kansalliset kemut joissa olin", niin olen päiväkirjaani kirjoittanut, "pidettiin Hotel de Bellevuessä (Palmqvistin kivitalossa). Sen suuri sali soveltui hyvin tähän tarkoitukseen. Vilkkautta oli juhlassa. Inspehtori, vanha ukko Lagus, luki ikävän esitelmän mustalaisista. Tavanmukaisia virallisia puheita pidettiin suuret määrät ja niihin vastattiin. Mutta vieraille osakunnille pidetty puhe oli harvinainen. Sen piti Rob. v. Fieandt suomeksi. Se herätti yleistä hämmästystä, sillä suomenkieli kaikui puhujan suusta erinomaisen kauniilta. Siihen vastasi pohjolainen C. G. Borg, myöskin suomeksi, hyvin pitkästi. Sitten astui piispa Ottelin, joka satunnaisesti oli kaupungissa ja oli kutsuttu vieraaksi juhlaan, esiin ja piti samoin suomenkielisen puheen. Ja kuraattori Kellgren vastasi siihen suomeksi. Vielä toistamiseen puhui piispa ja hänelle vastasi Sakari Cajander, puhuen talonpoikain puolesta aito savolaisella murteella. Vielä illallisen jälkeenkin puhui piispa suomea. Ensi kerran silloin lie ylioppilasjuhlassa suomea puhuttu ja heti sitä näin runsaasti puhuttiin. Minä — yhtävähän kuin eräs myöhempi puhuja Holsti, joka siihen viittasi — en korvallani enkä ymmärrykselläni näitä puheita tajunnut, vaan sydämmellä ja tunteella ne ymmärsin. Iloitsin ja samalla — häpesin".

Uutta todella oli että suomea osakuntajuhlassa puhuttiin, niin huomiota herättävästi uutta, että siitä mainittiin ei ainoastaan Hels. Tidn:ssa, vaan Saimassakin, joka ilolla kertoi, että Porvoon piispa Helsingissä käydessään oli julkisesti puhunut suomea sekä savokarjalaisten juhlassa että eräässä koulutarkastuksessa. Lehti lisäsi: "Ulkomaalainen tuskin ymmärtäisi, miksi tätä Suomessa pidetään tärkeänä tapauksena".

* * * * *

Savokarjalainen osakunta näihin aikoihin vilkastumistaan vilkastui ja isänmaallisessa innostuksessa tahtoi tämä osakunta, jonka kuraattoriksi Fab. Collanin jälkeen Herm. Kellgren oli tullut, käydä eturinnassa. Pohjolaiset olivat jo keväällä 1843 julkaisseet ensi vihon lentokirjaansa "Joukahaista", jossa oli kirjoituksia sellaisilta miehiltä kuin Franzénilta, Runebergiltä, Stenbäckiltä, Cygnaeukselta y.m. Tämänlaista julkaisua eivät savolaiset tuumineet; mutta hekin tahtoivat kirjallisella toiminnalla vaikuttaa ja vaikuttaa suoraan kansaan. Jo keväällä 1845 syntyi ensimmäinen sarja "Lukemisia Suomen kansan hyödyksi", jonka jatkoksi kaksi vihkoa seuraavina vuosina ilmestyi. Vihko, jossa m.m. oli Aug. Ahlqvistin suomennos "Hauta Perhossa", Puhakan runo, vuoropuheluja kansakoulujen perustamisesta ja yleisen maantiedon johdanto ynnä siihen liittyvä värillinen maapallon ja Euroopan kartta — se oli laillaan merkillinen ilmiö ja se tuotti savolaisille todellista kunniaa. En voi unhottaa sitä lämpöä ja ylpeyttä, jolla he itse vihkoaan katselivat, kun se vihdoin oli painosta valmistunut ja kun he käyttivät päiviään ja öitään pannakseen pakettiin noita muutamia tuhansia kappaleita; melkein jokaisella ylioppilaalla oli sinä kevännä Helsingistä lähtiessään tukku näitä "Lukemisia", joilla he nyt aikoivat levittää valoa kansan sekaan.

Kirjallisella alalla rupesi nyt näkymään aivan harvinaista vilkkautta. Varsinkin runouden alalla oli tuo aika erittäin hedelmällinen. Jo jouluksi 1844 oli ensimmäinen runollinen kalenteri Suomessa ilmestynyt, nimeltä Necken, toimittaja F. Berndtson, ja siihen olivat apua antaneet: Nervander, Cygnaeus, Snellman, Lille, Törnegren, Topelius, Kellgren, Qvanten y.m. Berndtson, joka vuodesta 1845 oli laajentanut Morgonbladetia, joksi sen nimi silloin muuttui, oli päivän sankareita ja alituiseen toimessa. Kun hänellä oli tuo onnellinen kyky, että hän sekä suorasanaisesti että runomittaisesti saattoi kirjoittaa melkein mistä aiheesta tahansa ja kun hänellä rinnallaan aputoimittajana oli tuo tietorikas Elmgren sai hän kehitetyksi Morgonbladin paljo monipuolisemmaksi ja vilkkaammaksi kuin ennen. Niinpä herättivät hänen ivalliset runonsa "Pimeydessä", "Valossa" y.m. suurta huomiota. — Z. Topeliuksen runollinen sielu ei ollut vahingoittunut Snellmanin alituisista näsäyksistä eikä opetuksista, vaan hän lauloi juuri näihin aikoihin monet ihanimmista lyyrillisistä runoistaan ja julkasi keväällä 1845 ensi runovihkonsa, "Ljungblommor". Samoihin aikoihin painatti F. Cygnaeus, joka oleskeli Etelä-Euroopassa — ja jonka Bolognasta tilattavaksi tarjottu aikakauskirja "Silmäyksiä Eurooppaan" ei koskaan ilmestynyt — ensi vihon runokokoelmaansa "Valoa ja Varjoa". Sama kevättulva synnytti vielä uuden runollisen kalenterin "Lärkan" (Leivo), jonka ulosantoivat nuo nuoret runoilijat Emil v. Qvanten ja Nestor Tallgren. — Pohjolaisella osakunnalla oli myös jo toinen vihko "Joukahaistaan" valmiina ja siinä vihossa, jossa nyt oli sekasin suomea ja ruotsia, oli Runebergin vastaus Saiman arvosteluun "Kuningas Fjalarista", Topeliuksen aikoinaan paljon riidan alaisena ollut kirjoitus: "Onko Suomen kansalla historiaa", Holstin etevä kirjoitus Shakespearin Hamletista, ja J. J. Tengströmin historiallinen tutkimus sekä hänen poikansa R. Tengströmin kirjoitus Kalevalassa kuvatusta Suomen kansasta. Ja vielä samoina päivinä nuo nuorteat miehet, H. Kellgren, R. Tengström ja K. Tigerstedt toimittivat ensi vihon "Fosterländskt albumia", jossa Kellgren julkaisi suomalaisten ja virolaisten kansanlaulujen käännöksiä, Tengström esitti erinomaisen arvosteluntapaisen Kalevalatutkimuksen ja Tigerstedt kertoi, mitä islantilaiset tarut tietävät muinaisista suomalaisista.

Niin runsaita määriä kaunokirjallista ja isänmaallista kirjallisuutta ei oltu totuttu yksiin aikoihin saamaan.

* * * * *

Mainitsin, että olin päättänyt viettää kesän 1845 Savossa, ja sen tuumani toteutinkin. Ilolla isäni näki, että halusin oppia suomea. Matka- ja asuntotoveriksi läksi mukaani Oscar Toppelius, jonka kanssa ensi ylioppilaslukukausiltani saakka olin paljo seurustellut. Olimme päättäneet asettua Leppävirtain pitäjään, jota arvelimme Savon hauskimmaksi ja kauniimmaksi seuduksi.