Eipä ihme, jos näköpiiri tuntui pilviseltä.

Kotikaupunkini Helsinki edistyi nuoruuteni aikana monessa suhteessa tasasesti ja varmasti. Aivan nopeaa se edistyminen tosin ei nytkään ollut. Väkiluku ei tavallisesti lisääntynyt kuin pari sataa henkeä vuodessa ja se oli 1840-luvun lopussa tuskin ehtinyt vielä yli 20,000:n. Kaupungin uudestaan rakentaminen ja kaunistaminen edistyi miltei hitaammin kuin edellisellä vuosikymmenellä. Välttämättömimmät julkiset rakennuksethan olivat jo suurimmaksi osaksi valmiit ja samoin olivat jo tärkeimmät katu- ja järjestelytyöt suoritetut. Mutta täydelleen ei toki seisauksissa oltu. Suurimmista 40-luvulla suoritetuista järjestämistöistä ovat mainittavat Henrikinkatujen väliset esplanaadit, Pohjoissataman rakentaminen, Katajanokan kanavan valmistaminen, joka avattiin liikkeelle 1847, j.n.e. Jalkakäytäväin kivitykseen ruvettiin maistraatin määräyksen mukaan v. 1846 käyttämään n.s. Räävelin vuolukiveä; ja samoihin aikoihin saatiin ajotie Töölön lahden ympäri valmiiksi. — Julkisista rakennuksista oli Nikolainkirkko vielä kesken; vuosina 1845 ja 46 siihen rakennettiin sivutornit ja tapulirakennukset ja samoihin aikoihin siihen urut hankittiin. Yliopiston kirjastorakennus sisustettiin vuosina 1843-44, n.s. uusi klinikka rakennettiin samana vuonna ja anatomialliset sekä kemialliset opintorakennukset Fabianinkadun varrella valmistuivat 1846. Entisen Heidenstrauchin talon uudestaan rakentaminen ja järjestäminen keisarilliseksi palatsiksi päättyi 1843 ja samoihin aikoihin valmistui vahtitalo sekä siihen kuuluvat keisarilliset tallirakennukset. Jotenkin samoihin aikoihin rakennettiin senaatintaloon lisäksi koillinen siipirakennus ja vähän myöhemmin kaartin kasarmiin uusi sivurakennus. — Yksityinen rakennusyrittelijäisyys jatkui tyyneesti ja tasasesti. Kaivopuistossa syntyi n.s. kylpylaitoksen etukaupunki, Punavuorille ja Kämpille päin jatkettiin rakennuksia yhä pitemmälle, uusia taloja rakennettiin uusien Henrikinkatujen varsille sekä niiden ja "lammen" väliselle puutarhapellolle, samoin Esplanaadinkadun ja Aleksanterinkadun varrelle. Useat suurehkot kivitalot Kauppatorin sekä Uniooninkadun varrella ovat tällä ajalta, 40-luvun jälkimäiseltä puoliskolta. Salaneuvos Walleenin rakennuttama Hagasundin huvila syntyi samoihin aikoihin kaupungin edustaa kaunistamaan.

Toimeliaisuus liikemaailmassa ei kumminkaan ollut aivan suuri. Sen voi päättää siitäkin, ettei, tilaston mukaan vuodelta 1844, Helsingissä ollut kuin 5 osakeyhtiötä, ja niistäkin meni kaksi heti seuraavina vuosina vararikkoon.

* * * * *

Toimeliaasti, joskaan ei taloudelliseksi voitoksi, hoidettiin Ulrikaborgin kylpyhuoneyhtiötä. Tämä laitos oli täydessä kukoistuksessa koko 40-luvun ja 50-lukuakin aina itämaisen sodan aikoihin saakka. Suurin joukoin siihen joka kesä saapui vieraita Venäjältä ja omasta maastakin. Näiden vierasten pitkiä nimiluetteloja sekä asuntoluetteloja julkaisi eri lisälehdissä H:fors Tidningar, tehden selkoa heidän arvonimistään; siinä on ruhtinattaria, kenraaleja, sala-, valtio- y.m. neuvoksia, kaikenarvoisia virkamiehiä sekä upseereja, kunniaporvareita y.m. Nouseva Kaivopuiston etukaupunki ei hetikään riittänyt asunnoksi näille kaikille; kylpyvieraita majoitettiin kaikkiin kaupunginosiin, etäisimpiinkin. Kaupunkilaisilla oli heistä hyvää rahanansiota. Helsinkiläiset oppivat pian korottamaan vuokriaan eikä ollut harvinaista, että vuokralainen sai kesäajalta asunnostaan enemmän, kuin hän koko vuodessa maksoi talonomistajalle. Varsinkin oli se aika kultainen teollisuustuotteiden ja loistotavarain kauppiaille; tullisuhteet vaikuttivat, että tavarat olivat Helsingissä huokeammat kuin Pietarissa, Myymälät olivat ostajia täynnä ja aamusta iltaan saivat kauppiaat apulaisineen levitellä silkkikankaitaan ja muita muotiesineitään ruhtinattarille ja kenraalin rouville, joiden vaunut ulkopuolella odottivat noita kallishintaisia ostotavaroita.

Kaivopuistoon keskittyi kaupungin koko elämä kesäiseen aikaan. Sen itäiseen osaan rakennettiin huvila toisensa jälkeen. Ruhtinatar Jusupoff rakensi 1842-43 göötiläistyylisen huvilansa, jonka hän nimitti Rauhanniemeksi ja jossa hän monet kesät hiljaisuudessa asui kasvavan poikansa kanssa, joka nyt joku aika sitten on kuollut Venäjän rikkaimpana miehenä. Samoihin aikoihin nousi puistoon tuo kaunis, ritariaikoja muistuttava "Kalliolinna", jonka asessori, tri J. Rabbe rakensi. Tämän lämpösen isänmaanystävän, uutteran virkamiehen ja lahjakkaan muinaistutkijan nimeen yhtyy Ulrikaporin loistavin aika. Sillävälin kuin hänen ystävänsä, enin käytetyt toiset lääkärit, Törnroth, Sjöman, Arnell ja v. Willebrand y.m. hoitivat koti- ja ulkomaisten kylpyvierasten terveyttä, hoiti Rabbe, josta 1842 oli tullut kylpylaitoksen intendentti, suurimmalla innolla ja kyvyllä sen hauskuutta. Ilonen ja leikkisä hän oli luonteeltaan, mutta myöskin pelottavan ankara ja päättäväinen, kun niin tarvittiin. Ja aina hän oli aikusin ja myöhän saapuvilla valvomassa järjestystä. Rabbe on itse eräässä puolittain leikkisässä kertomuksessa laitoksen toiminnasta selittänyt, miten hän asemansa käsitti. "Intendentin toimesta on", kirjoitti hän, "tullut tärkeä ministeripaikka, jonka tehtävänä on sovittaa sekä itä- että länsimaisen sivistyksen eri harrastukset. Intendentille on, paitsi varsinaista virkaansa, tullut velvollisuudeksi olla isäntänä myöskin kylpylaitoksen tanssiaisissa sekä yleensä huolehtia kylpyvierasten hauskuudesta, siten edistääkseen laitoksen kukoistamista. Mutta juuri senvuoksi on tärkeää, että laitoksen intendentti osaa useampia ulkomaan kieliä. Myöskin häneltä vaaditaan iloista luontoa ja seurustelutaitoa. Usein tässä virassa vielä sattuu seikkoja, jotka edellyttävät kekseliäisyyttä ja itsensähillitsemiskykyä."

Kaivohuoneelle, sen aamu- ja iltakonsertteihin, sen tanssiaisiin ja muihin huveihin turvautuivat kaupunkilaisetkin alinomaa, kun kesiään kaupungissa viettivät. Siellä oli tavallisesti jotakin uutta ja hauskaa nähtävänä ja kuultavana, ellei itse tahtonutkaan ilojen pyörteeseen antautua.

"So leben wir alle Tagen", kirjoitti Hels. Tidn:ein kronikoitsija heinäkuun lopulla 1846. "Aamusilla kokoontuvat kaikki kaupungin merkkihenkilöt Kaivohuoneelle. Kylpyvieraat, joiden lukumäärä nyt on 200 (viimeksi tulleet ovat saapuneet Irkutskista asti Siperiasta) juovat vähinerin kivennäisvesiään ja kävelevät sillävälin salissa ja puistossa. Muut nauttivat virvokkeita tilavalla kuistilla taikka puutarhassa ja kaikki kuuntelevat mielihyvällä soiton säveleitä. Yhtäällä, pöydän ääressä, pelataan preferanssia, toisaalla pyörivät keiliradan pallot jyristen ja keilinnostajan ääni kuuluu, kun hän huutaa 'kahdeksan kovaa'. Joukko herroja ja naisia kävelee rantaan, valkosten uintitelttain luo, josta toiset astuvat vastaan, kasvot raikkaan veden tuoreutta kertoen. Niin kuluu aamupäivä. — Klo 2 tavataan samat ihmiset päivällisissä, joko Seurahuoneella taikka Kaivohuoneella. Kaunissointuinen orkesteri soittaa. Toimeliaat edeskäyvät kantelevat vateja, lautasia, pulloja ja laseja: samppanjakorkit paukkuvat, soiton säveliin sekaantuu puhuvain surina. Jos hyvin käy, päättyy päivällinen kahdessa tunnissa: ellei, kestää sitä tunnin tai puolen lisäksi. Sellaiset ponnistukset rasittavat vankimpiakin miehiä. Täytyy ottaa päivällisunet ja sitä varten nyt erotaan. Jos on sunnuntai- tai keskiviikkoilta, tavataan taas kylpytansseissa. Siellä tanssitaan, nauretaan, juodaan, syödään, ihaillaan niitä monia kauniita kasvoja, joita kesä on tänne houkutellut, — lyhyesti, pidetään lystiä. Ja ellei se sattumalta huvita, silloin mennään näytäntöjä katsomaan. Herran päiviä täällä Helsingissä vietetään. Se on hetken elämää; samppanjan ilo ei huomisesta tiedä mitään." — Vähän myöhemmin samana vuonna kirjoitti sama lehti: "Kaikenlaisia huveja on joka päivä kaupungin viereisissä ravintoloissa ja Suomen männyt ja harmajat kalliot katselevat vakavina tätä huimaa menoa."

Näistä kuvauksista voi saada käsityksen siitä elämästä, jota Helsingissä kesäaikaan vietettiin ja jonka keskipisteenä Kaivopuisto oli.

* * * * *